lauantai 2. kesäkuuta 2012

(Seppästenmestaruus Sprintin Erikoispitkämatka)

SM-Erikoispitkät kisattiin puolikarhu Jukkiksen ja silmälasikarhu K-P:n toimesta Kiiskintie 21 tontilla. Maanomistajalta ei muistettu kysyä lupaa, vaan hän osoitteli suunnistajia kesken kilpailun painepesurilla. 
Kilpailut saatiin silti vietyä läpi ilman suurempia henkilövahinkoja. 

Extemporena järjestetty kilpailu tuli ratamestarillekin täysin yllätyksenä, mikä näkyi ratojen laaduttomuudessa.
Rtm. K-P Seppäsen mukaan radat oli suunniteltu haastaviksi (suorastaan mahdottomiksi). Ratamestari onnistuikin sössimään radalle ns. "ratamestarin erikoisen" (Kts. Radan Koljatti 9-10-11 väli(t).)

Kilpailussa oli aamulla karsinta, josta molemmat kilpailijoista pääsivät yllättävästi A-Finaaliin. Iltapäivän finaali suunnistettiin saman tyyppisessä, ellei aivan samassa maastossa, kuin aamun karsinnat. Kilpailijoita hämättiin järjestäjien toimesta, sillä karttaa oli päivitetty aamun karsinnan jälkeen.

Karttaa jouduttiin päivittämään pariin kertaan vielä kisan jälkeenkin, mutta kartoittaja J-P Seppänen oli silti tyytyväinen karttansa paikkaansapitämättömyyteen. Ilmakuvasta väännetty kartta oli mittakaavaltaan noin 1:?
ja käyrävälistäkin kiistellään yhä.

Iltapäivän finaali tarjosi katsojille huikean jännitysnäytelmän, sillä 800m pitkä ja 35 rastia sisältävä rata haastoi kilpailijat niin henkisesti kuin fyysisestikin. Rata oli rastien lukumäärän vuoksi jaettu kahdelle kartalle. 

Tuloksissa on vielä pientä epäselvyyttä, sillä ratamestari K-P Seppäsen katsottiin huijanneen, koska oli nähnyt kartan etukäteen. Toisaalta kartoittaja J-P Seppänen vei rastit "maastoon". Kilpailijoiden katsottiin myös hyötyneen ns. kotikenttäedusta. Tuloksia odotellaan vielä varmasti pitkään, sillä tuomarineuvosto ei ole vielä päättänyt koska protestiaika päättyy.


0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Uroskarhut

Uroskarhut

About

"Uroskarhut on vuonna 2008 perustettu rastikarhujen miesten edustusryhmä. Mottona miehillä toimii: "Hauskaa suunnistaen", jota toteutetaan mitä moninaisimmin tavoin." Tämä oli toiminta-ajatus ryhmän perustamiseen. Nykyisellään Uroskarhut on aikalailla irtautunut Rastikarhuista, koska suurin osa on joko lopettanut kilpasuunnistamisen tai vaihtanut seuraa. Nykyisellään Uroskarhut on Uroskarhut ry, joka vieläkin touhuu ihan omiaan mitä moninaisimmin tavoin, mutta yhdistyksen perustamisen pääajatus oli multisport tominnan tukeminen sekalaisen seurakuntamme jäsenille. Ja kuten tässä on huomattu, kaikki urheilu käy!

Instagram

Sisällön tarjoaa Blogger.

Archives

Lukijat