maanantai 15. joulukuuta 2014
Taas vierähti viikko valkeissa merkeissä jo perinteeksi muodostuneella ylläksen ensilumiviikolla. Vaikka Uroskarhu osaanotto oli tänä vuonna muutamaa edellis vuotta hieman pienempi lähdettii kansallispuiston metsiin taas kohellus päällä ja ajatuksena tahkoa tunteja ja kilometreja laariin huonon talve varalle. Eikä tälläisiä treenimääriä kyllä yksin Porissa juoksemalla ikinä saisi aikaankaan. Kokonaisuudessaan taisi treeniviikolla tulla tunteja sellanen vajaa kolmekymmentä karhua kohden ja hiihtokilometrejä keskimäärin reilut 200.
Jos ei nyt tunti tunnilta tahkota jokaista hiihtokilometriä tänne blogiinkin niin nostetaan ainakin muutama sattumus mukaan.
Lauantain ja sunnuntain hiihtopäivien jälkeen tuli ajatus, että kyllä tänä vuonnakin jokin tunturi täytyy valloittaa. Kesänki ja Ylläs oli valloitettu viime vuonna. Kukas viime vuosina useastikin. Haluttiin siis lähteä kohti uusia ja tuntemattomia tuntureita. Vaihtoehdot latu- ja lumitilanteiden takia olivat hyvin rajalliset ja lopulta päädyttiin hankivaeltamalla vallatta Kuer:in tunturi Uroskarhujen haltuun. Edessä oli reilun 400m tunturin valloitus, jota edes auttoi edellisenä yönä satanut hienoinen lumikerros, joka oli piilottanut edellisten valloittajien jälkiä sopivasti ja noustessa eksyttiin useampaan kertaan reitiltä. Uroskarhu tyyliin vuori valloitettiinkin jyrkintä reunaa umpihangessa nousten kun takaisin tunturista laskeuduttaessa löydettii tallattu retkeilyreitti jota pitkin olisi voinut melkein lastenrattaitakin vetää tunturiin. Tunturin laelta ei kuvia nytten tännekään saada sillä epäonneksemme pilvet eivät olleet suotuisat vaan laskeutuivat Äkäslompolon ja Kuer tunturin ylle siten, että näkyväisyyys tippui lyhyeen. Tunturista alas tultaessa kokeiltiin kuinka hyvin hiihtosauva osaa takaisin mökille kun se heitettiin ilmaan ja lähdettiin umpihankeen sen osoittamaan suuntaan. Kyllä se sauva aika hyvin mökin suuntimaan osoittikin ja samalla saatiin hyvä syy poistua taas kerran ohjatulta uralta kohti metsiä.
Toinen viikon ehdoton kohokohta oli ehdottomasti keskiviikko, ei ainoastaan siksi että porukkaamme ilmaantui armeijan punaisista vahtimestarivetimistä Eetu, vaan myös siksi että illalla oli luvassa legendaarista KataCup sekoilua. Muiden läsnäolevien Uroskarhujen Kata kokemusten näyttessä puhdasta nollaa oli minun kokeneena kehäkettuna valistettava että tulevaa oli oikeastaan hyvin vaikea ennustaa. Ainoastaan oli tiedossa että luvassa oli päätöntä menoa lamput päässä ja lumihangessa. Uroskarhu viisikko ilmaantui KataCup näyttämölle toimineelle Äkäslompolon puolen laskettelukeskukselle hyvissä ajoin, vain turhautuakseen huomattuaan koko päivän sataneen lumen tuovan kisaan jälleen kymmenisen senttiä lisää haastetta. No Uroskarhut eivät tästä liikaa masentuneet vaan osasivat ottaa sisätiloissa lämmitellen rennosti muiden paahtaessa ulkona pimeässä mökkiä ympäri. Kohta oli kuitenkin jo lähdön aika ja paikalle olikin tepestellut hyvin mukavan kokonoinen joukkio suunnistajia. Lähöhuudon kajahdettua Uroskarhut tempaisivat totuttuun tyyliin kovaa alkuun ja taisi jossain vaiheessa olli viitoisjohtokin kyseessä. Pian kuitenkin sännättiin rinteen ala-asemalta kohti lumista metsää ja porukka hajaantui pariin letkaan, joista toista Eetu lähti johdattamaan. Pian metsään päästyämme alkoi hajanainen suunnistaja joukko tajuta, ettei kartasta tajua miteen vaan nyt mentiin ihan summan mutikassa. Karttaan oli toki merkattu paljon notkoja, mutta maastossa niitä oli vähintäänkin kaksinkertainen määrä. Koska KataCupin luonteeseen kuuluuen pienten rastilippujen osoittamilla rasteilla ei edes ollut hejastimia teki koko joukko heti ykköselle reilun kokoisen virheen ajaduttuaan avain liian ylös Eetun johdattelemana, Suurimman osan löydettyä ykkösen alkoi sitten kakkosen etsinä, joka sekin oli aivan hirveätä katseltavaa. Itse en tässä vaiheessa ollut vielä edes yköstä löytänyt ja muiden käsien näyttämään suuntaan lähdinkin sitä hamuilemaan yksin. Kyllähän se sieltä löytyikin ja kakkoselle otin tarkan polvisuunnan ja yritin pysyä kävellessä kartalla vaikka siitä ei kyllä tullut mitään. Päästyäni kakkosrastin läheisyyteen se kuitenkin sattumalta löytyi juuri silloin ja olin jälleen kärkikamppailussa mukana. Seuraavalle rastille lähdin hakemaan yläkautta uraa pitkin ratkaisua, mutta kiipeäminen umpihankeen oli aivan toivotonta. Rastin suuntaan lähtenyt kärkijoukko sen sijaan paineli rastista reilusti ohi kunnes Heikki joukon jatkona tajusi kurkata rastinotkoon. Seuraavilla rasteilla nousin vielä muutamien sattumien kautta kärkiletkaan joka ei pitänyt aivan hurjaa kyytiä. Alkujaan kovimmat juoksijat laskeva ryhmä, Eetu mukaan lukien, otti taas pummia ja muut Uroskarhut painivat omien ongelmiensa kanssa. Kisan ratkaisuvälinä voidaan jokseenkin pitää 9-10 väliä jossa tarjottiin jopa muutamaa kiertoreitinvalintaa lumihangessa juoksuun. Itse olin tässä vaiheessa aivan kärkiporukoissa mutta päätin kuitenkin ottaa riskillä ottaa oman reitinvalinna jolla olisi ollut mahdollista päästä karkuun. Oikealta rinnekoneuraa kiertävä reitti ei välttämättä olisi nopein mutta tässä maastossa piti rastinotossa olla erittäin tarkkana ja uskoin sen täältä käsin olevan helpointa. Eikä muuta kuin hirveätä painatusta rastia kohti. Vasta viimeisillä kymmenillä metreillä rastille tultaessa tajusin olevani siellä ensimmäisenä, muiden etsiessä sitä liian aikaisin. Tajusin kuitenkin, että he huomaavat kun käyn rastilla ja juoksevat heti perääni, mutta yritin kuitenkin hieman karkuun. Seuraava väli ovaa reisikoettelua ylämäkeen ja tämä ei itselleni maistunut ja jouduin antamaan kärjestä pari sijaa takkiin. Kolmantena toisiksi viimeiselle välille ei kuitenkaan ollut huono, mutta otin kuitenkin nyt väärän reitin valinnan ja tipuin lopussa kuudenneksi. Seuraavana Uroskarhuna maaliin tuli Hermanni, joka oli kuitenkin metsässä myllytellyt sen verran ympäriinsä että pari rastia oli jäänyt väliin. Eetu otti Uroskarhuista kakkos tilan muiden tullessa hieman perästä.
Jos ei sekavasta selostuksesta saanut mitään selkoa kannattaa ainakin katsoa alla olevan linkin takaa avautuva GPS-seuranta ja nauttia!
KataCup GPS-seuranta
Loppuviikko sujui Ylläksellä hieman rauhallisemmin, mitä nyt yksi auto saatiin saunaillan ohjessa ojaan.
Seuraavissa blogiteksteissä olisi tarkoitus valottaa tulevaa/meneillä olevaa paljukärry projektinpoikasta joten Stay Tuned!
Kari-Pekka Seppänen feat Roy Orbison
Jos ei nyt tunti tunnilta tahkota jokaista hiihtokilometriä tänne blogiinkin niin nostetaan ainakin muutama sattumus mukaan.
Lauantain ja sunnuntain hiihtopäivien jälkeen tuli ajatus, että kyllä tänä vuonnakin jokin tunturi täytyy valloittaa. Kesänki ja Ylläs oli valloitettu viime vuonna. Kukas viime vuosina useastikin. Haluttiin siis lähteä kohti uusia ja tuntemattomia tuntureita. Vaihtoehdot latu- ja lumitilanteiden takia olivat hyvin rajalliset ja lopulta päädyttiin hankivaeltamalla vallatta Kuer:in tunturi Uroskarhujen haltuun. Edessä oli reilun 400m tunturin valloitus, jota edes auttoi edellisenä yönä satanut hienoinen lumikerros, joka oli piilottanut edellisten valloittajien jälkiä sopivasti ja noustessa eksyttiin useampaan kertaan reitiltä. Uroskarhu tyyliin vuori valloitettiinkin jyrkintä reunaa umpihangessa nousten kun takaisin tunturista laskeuduttaessa löydettii tallattu retkeilyreitti jota pitkin olisi voinut melkein lastenrattaitakin vetää tunturiin. Tunturin laelta ei kuvia nytten tännekään saada sillä epäonneksemme pilvet eivät olleet suotuisat vaan laskeutuivat Äkäslompolon ja Kuer tunturin ylle siten, että näkyväisyyys tippui lyhyeen. Tunturista alas tultaessa kokeiltiin kuinka hyvin hiihtosauva osaa takaisin mökille kun se heitettiin ilmaan ja lähdettiin umpihankeen sen osoittamaan suuntaan. Kyllä se sauva aika hyvin mökin suuntimaan osoittikin ja samalla saatiin hyvä syy poistua taas kerran ohjatulta uralta kohti metsiä.
Toinen viikon ehdoton kohokohta oli ehdottomasti keskiviikko, ei ainoastaan siksi että porukkaamme ilmaantui armeijan punaisista vahtimestarivetimistä Eetu, vaan myös siksi että illalla oli luvassa legendaarista KataCup sekoilua. Muiden läsnäolevien Uroskarhujen Kata kokemusten näyttessä puhdasta nollaa oli minun kokeneena kehäkettuna valistettava että tulevaa oli oikeastaan hyvin vaikea ennustaa. Ainoastaan oli tiedossa että luvassa oli päätöntä menoa lamput päässä ja lumihangessa. Uroskarhu viisikko ilmaantui KataCup näyttämölle toimineelle Äkäslompolon puolen laskettelukeskukselle hyvissä ajoin, vain turhautuakseen huomattuaan koko päivän sataneen lumen tuovan kisaan jälleen kymmenisen senttiä lisää haastetta. No Uroskarhut eivät tästä liikaa masentuneet vaan osasivat ottaa sisätiloissa lämmitellen rennosti muiden paahtaessa ulkona pimeässä mökkiä ympäri. Kohta oli kuitenkin jo lähdön aika ja paikalle olikin tepestellut hyvin mukavan kokonoinen joukkio suunnistajia. Lähöhuudon kajahdettua Uroskarhut tempaisivat totuttuun tyyliin kovaa alkuun ja taisi jossain vaiheessa olli viitoisjohtokin kyseessä. Pian kuitenkin sännättiin rinteen ala-asemalta kohti lumista metsää ja porukka hajaantui pariin letkaan, joista toista Eetu lähti johdattamaan. Pian metsään päästyämme alkoi hajanainen suunnistaja joukko tajuta, ettei kartasta tajua miteen vaan nyt mentiin ihan summan mutikassa. Karttaan oli toki merkattu paljon notkoja, mutta maastossa niitä oli vähintäänkin kaksinkertainen määrä. Koska KataCupin luonteeseen kuuluuen pienten rastilippujen osoittamilla rasteilla ei edes ollut hejastimia teki koko joukko heti ykköselle reilun kokoisen virheen ajaduttuaan avain liian ylös Eetun johdattelemana, Suurimman osan löydettyä ykkösen alkoi sitten kakkosen etsinä, joka sekin oli aivan hirveätä katseltavaa. Itse en tässä vaiheessa ollut vielä edes yköstä löytänyt ja muiden käsien näyttämään suuntaan lähdinkin sitä hamuilemaan yksin. Kyllähän se sieltä löytyikin ja kakkoselle otin tarkan polvisuunnan ja yritin pysyä kävellessä kartalla vaikka siitä ei kyllä tullut mitään. Päästyäni kakkosrastin läheisyyteen se kuitenkin sattumalta löytyi juuri silloin ja olin jälleen kärkikamppailussa mukana. Seuraavalle rastille lähdin hakemaan yläkautta uraa pitkin ratkaisua, mutta kiipeäminen umpihankeen oli aivan toivotonta. Rastin suuntaan lähtenyt kärkijoukko sen sijaan paineli rastista reilusti ohi kunnes Heikki joukon jatkona tajusi kurkata rastinotkoon. Seuraavilla rasteilla nousin vielä muutamien sattumien kautta kärkiletkaan joka ei pitänyt aivan hurjaa kyytiä. Alkujaan kovimmat juoksijat laskeva ryhmä, Eetu mukaan lukien, otti taas pummia ja muut Uroskarhut painivat omien ongelmiensa kanssa. Kisan ratkaisuvälinä voidaan jokseenkin pitää 9-10 väliä jossa tarjottiin jopa muutamaa kiertoreitinvalintaa lumihangessa juoksuun. Itse olin tässä vaiheessa aivan kärkiporukoissa mutta päätin kuitenkin ottaa riskillä ottaa oman reitinvalinna jolla olisi ollut mahdollista päästä karkuun. Oikealta rinnekoneuraa kiertävä reitti ei välttämättä olisi nopein mutta tässä maastossa piti rastinotossa olla erittäin tarkkana ja uskoin sen täältä käsin olevan helpointa. Eikä muuta kuin hirveätä painatusta rastia kohti. Vasta viimeisillä kymmenillä metreillä rastille tultaessa tajusin olevani siellä ensimmäisenä, muiden etsiessä sitä liian aikaisin. Tajusin kuitenkin, että he huomaavat kun käyn rastilla ja juoksevat heti perääni, mutta yritin kuitenkin hieman karkuun. Seuraava väli ovaa reisikoettelua ylämäkeen ja tämä ei itselleni maistunut ja jouduin antamaan kärjestä pari sijaa takkiin. Kolmantena toisiksi viimeiselle välille ei kuitenkaan ollut huono, mutta otin kuitenkin nyt väärän reitin valinnan ja tipuin lopussa kuudenneksi. Seuraavana Uroskarhuna maaliin tuli Hermanni, joka oli kuitenkin metsässä myllytellyt sen verran ympäriinsä että pari rastia oli jäänyt väliin. Eetu otti Uroskarhuista kakkos tilan muiden tullessa hieman perästä.
Jos ei sekavasta selostuksesta saanut mitään selkoa kannattaa ainakin katsoa alla olevan linkin takaa avautuva GPS-seuranta ja nauttia!
KataCup GPS-seuranta
Loppuviikko sujui Ylläksellä hieman rauhallisemmin, mitä nyt yksi auto saatiin saunaillan ohjessa ojaan.
Seuraavissa blogiteksteissä olisi tarkoitus valottaa tulevaa/meneillä olevaa paljukärry projektinpoikasta joten Stay Tuned!
Kari-Pekka Seppänen feat Roy Orbison
sunnuntai 9. marraskuuta 2014
Rastikarhujen marraskuun viikonlopunleiri mallia
Luona-Jukola 1 alkoi muutaman Uroskarhun osalta jo varaslähdöllä torstain. KP
ja Petja lähtivät stadin dallaamaan ja koettelemaan koipiaan Helsinki Night
Challenge sprinttikilpailuun eli tuttavallisimmin HNC. Tämä jo aloitus vuonna
pieneen kulttimaineeseen päässyt tapahtuma sijoittautui tällä kertaa Espoon
Leppävaaran mailla ja maastona toimi Vallikallion uunituore sprinttikartta.
Niille jotka eivät ole HNC:hen tätä ennen tutustuneet voi sen lyhyesti siis
iltakilpailuna käytävänä hieman ylipitkänä sprinttinä otsalamput päässä.
Maastot ja radat ovat olleet edellisissä osakilpailuissa huippuluokkaa eikä
tämäkään kilipailu jättänyt ketään kylmäksi kun illan aikana oli saatu maaston
muutama sentti lunta. Kisasta teki ainakin omalta osalta jännittävän
sprinttikengillä kallioilla kikkailu ja vallihautojenvaarallisetylitykset.
Torstain illan jälkeen piti vielä perjantai päivä tappaa
aikaa, ja mikäs sen parempaa kuin lähteä aamulenkille Espoon rantamaisemiin.
Rantalenkin jälkeen käytiin vielä Lohjalla maistelemassa huippupizza buffettia
ja ei kun lets go kohti Dragsvikiä ja oppilas Sundeliinia, joka jo kuumeisesti
varuskunnanporteilla odotteli autokuskejaan. Dragsvikistä matka jatkui kohti
viikonlopun todellista leiri paikkaa, Liedon Parmaharjulla.
Parmaharjulla Uroskarhuja ja muita paikalle eksyneitä odotti
Aimon maittavien sapuskoiden jälkeen sähläilyä. Sählyllä nostatettiin hieman
punaa pintaan niin poskille kuin joidenkin kavereiden polvillekkin, mutta
yhtäkaikki edessä oli vielä kova kuntopiiri edessä. Loikkien, rutistusten ja
muiden epämiellyttävien liikkeiden jälkeen alkoi maitohapot jyllätä päästä
varpaisiin ja piti käydä ulkona vähän viilentymässä ennen saunomisia.
Lauantaina oli heti aamusta edessä Uroskarhujen Ja
Karhukopla ensimmäinen kohtaaminen ennen tulevaa Jukola-haastetta 8km
yhteislähtöreenillä. Vaikka kyseessä oli ihan harjoitus treenimielessä, oli
ilmassa molemmin puolin näyttämisen halua.
Heti startin tapahduttua lähtivät kaikki karhut yhtä jalkaa
metsään: nuoret vauhdilla kohlottaen ja vanhemmat jo karttaa tarkemmin lukien.
Niinhän siinä odotettavasti sitten kävi, että letka Karhukoplalaisia + KP
saapui ensimmäisen rasti etumaastoon, eikä nuoria näkynyt missään. Ehkä tästä
etumatkasta hieman hämääntyneenä pisti letka haravan pystyyn ja pian oli rastin
ympärillä etsinnät käynnissä. Ensimmäisenä rastin löysi KP mutta muut olivat jo
pian perässä. Uroskarhujen muu edustus saapui samoihin aikoihin rastille ja
pääsi vielä letkan häntään kiinni.
Seuraavat rastit menivät letkan venyessä pikku hiljaa ja karhujen
tippuessa vauhdista. Kolmannen ja neljänen rastikohdalla kärkiletkassa oli
kaksi Uroskarhua (KP ja Hermanni) ja kolme Karhukoplan kovinta. Seuraavaksi
letkasta tippui KP, jonka päivän kunto ei riittänyt mihinkään. Hermanni piti
viimeiseen asti kiinni Uroskarhujen kunniasta mutta joutui lopussa taipumaan
oman reitinvalinnan myötä ollen maalissa kolmas. Seuraavaa Uroskarhuja saatiin
sitten odotella hieman enemmän kun matkalta sekä KP, että Petja joutuivat
keskeyttämään ja totetamaan reitin liian kovaksi. Tässä lopulliset tulokset:
Tulokset: 8,3 km, yhteislähtö 1. Leo Pyymäki KK 1.04.20 2. Olli Mattila KK 1.06.05 3. Hermanni Willman RasKa 1.06.10 4. Veli-Pekka Nurmi KK 1.11.45 5. Elli Peltomäki RasKa 1.12.05 6. Juha-Pekka Harju KK 1.18.00 7. Ville Sundelin RasKa 1.19.57 8. Olli Ranta KK 1.29.45 9. Jyrki Ankelo KK ei aikaa 10. Petja Pöyhönen RasKa ei aikaa 11. Kari-Pekka Seppänen RasKa ei aikaa
Hieman jouduttiin antamaan takkiin, mutta sitten maistuu
voitto Jukolassa tuplasti paremmalta ;)
Iltapäivällä oli luvassa vielä seikkailukisa nimeltä
Amazing-o-Race. Seikkailun merkeissä pyörittiin Parmaharjun metsissä
arvoituksia ratkaisten ja askelia säästen, sillä kaikki pisteytettiin ja
lopussa voittojalle annettiin kullan ja kunnian lisäksi himottu karkkiloota.
Petja ankkuroima tiimi suoriutui tehtävistä parhaiten saavuttamalla voittosijan
muiden jäädessä nuolemaan näppejään. No onneksi tuli tehtyä hyvä neljän tunnin
vaellusretki hyvässä seurassa J
Illalla vielä vähän karttakoulua, lisää sählyä, saunomista
ja maittavaa pizaa niin että avot !
Sunnuntaina käytiin kokeilemassa suunnistustaitoja
kallioilla vielä kerran vauhdikkaan viuhkatreenin muodossa ja vauhtia riitti
Uroskarhuilla vielä selvästi, sillä useampi juoksi rastista monta sataa metriä
ohitse. Ehkä tämä lupaa hyvää kohti seuraavia leirejä ja harjoitteita joihin
saatiin taas uutta intoa hyvästä viikonlopusa!
Seppis Sepusteli
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Tänä vuonna oli sovittu että päätetään ajoissa koska järjestetään syysmestaruuskisat, ettei tulisi samanlaista hätpäissä järjestettyä kisaa kuin viime vuonna joulukuulle venyneistä kisoista. Viikkoja ennen kisoja kyseltiin ja kaikki oli näyttämässä hyvältä. Kisaviikolla sitten näytti että oltiin alettu sopia asioita päällekkäin kisojen kanssa.
No kisoihin saatiin raavittua kuitenkin hyvä sekoitus nuorempaa ja kokenempaa uroskarhukaartia. Lähtöviivalle asettui perustajista ja perijöistä Tumppi, Riku ja Kp. Haastajaksi kilpailemaan lähti Erik. Lisäksi kilpailuihin oltiin saatu houkuteltua Hallitseva mästare, vanhoista mästareista paikalle tuli Ville S. ja Hermanni joka oli paikalla totutusti 5min sovitun lähtöajan jälkeen. Kartat heiteltiin maahan ja oli saatu hyvät asetelmat sekavaan kisaan.
Ykköselle tarjoiltiin hyvää karttaan tutustumis väliä, minkä käyttivät hyväkseen ainakin Kp ja Hermanni. Optimiksihan tuosta näkee että K:lta junaradalle, polulle ja sitten mäen länsireunaa rastille. Itsehän en tehnyt mitään samalain kun peesaaminen ei vaan oo mun juttu.
Ykkösen jälkeen piti juosta muutamat sekunnit kiinni mitä Kp karkasi siinä, 2-4 rastit peesasin kyllä sitten Kp:ta ja Hermannia vuorotelle. 4.Ekana leima mikä oli näissä kisoissa pihtileimauksen takia muutaman sekunnin etu. Siitä parin kaatuneen rungon yli ja karkuun takaatulijoilta.
Viitosrastille sain otettua noin 20-25sekunnin keulan takaa tuleviin, ja rastilta lähdettäessä oli ideana vain saadaan eroa kasvatettua entisestään ja siinä sitten vähä katosi kontrolli kartanluvusta. Polulta lähdettyäni rastia kohden näin kun Kp ja hermanni nousivat mäelle rastin takana, siitä uudella innolla takaa-ajoon.
Yleisörastille tultaessa pientä miinusta oli että yleisö puuttui, mutta toisaalta pojat olivat edellä ajaneet rastista ohi ja oltiin taas kasassa jakamassa mitaleita. Edellisesllä rastivälillä oli myös havainto sundeliinista mutta ilmeisesti ei tossu ihan kantanut että olisi liittynyt kamppailuun. Loppulenkillä paineltiin sitten jo vähän kovempaa ja Seppänen jäi yhdeksännellä rastilla vauhdista. Kahdenkamppailu jatkui aina viimeiselle rastilla jossa oli tärkeintä saadan ensin leima, mikä oli sekuntien etu loppusuoralla. Historian ensimmäinen tuplamästare oli tulossa kun hallitseva mästare ja ensimmäinen syysmästare kamppailivat voitosta. Hallitseva leimasi ensin ja Hermanni pisti koville loppusuoralla muttei päässyt enää ohi.
Saunakin oli varattu ja muutama karhu lauteille jäi, illassa päätettiin asioita, hoidettiin juoksevia asioita, vähän juostiin ja hoidettiin medianäkyvyyttä.
Petja Mästare x2
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
Nonniin uroskarhujen-blogin lukijat. On aika alkaa paketoimaan kautta 2014. Onhan näitä pikkukisoja vielä jäljellä mm. Halikko sekä UKM!!!
Lauantaina suunnistettiin erikoispitkän Sm-kisat jylhillä Kytäjän kallioilla.SM-erikoispitkälle päättyi myös yksi aikakausi nimittäin erikoisenpitkänmiehen värikäs ja tasokas junnu"ura". Erikoispitkät kisailtiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa syksyllä, mikä oli oikeen hyvä ratkaisu suunnistajan kannalta. Ainakin suurin osa lähtijöistä jaksaisi paremmin metsästä maaliin, mutta ilmoittautuneita oli huomattavasti vähemmän mitä kevään erikoispitkillä on nähty.
Omat fiilikset ennen starttia oli oikeen hyvät, kun sai istua seuran lämpimässä pikkubussissa muiden hytistessä pakkasessa kisakeskuksessa. Tavoitteeksi kisaan otin maaliin pääsemisen sillä viime erikoispitkillä Puumalassa oli pakko keskeyttää, kun taju meinasi lähtöä loppumatkalla.
Lähtölaukauksen kajahtaessa porukka lähti säntäilemään ihan minne sattuu, mutta itse lähdin suht rauhallisesti kohti K:ta ja siitä letkassa kohti lähintä polkua ja siitä maantielle. Maantiepätkän jälkeen Uroskarhutyyliin oma reitinvalinta mukana tietysti Petja. Vähän matkaa Petja jaksoi mun kanssa hölkkäillä, kunnes päätti keskeyttää :P. Ykköselle paukuteltiin polkua melkein koko matka viimeiset sata metriä suota kärkikin tuli suolla vastaan ja lippu löytyi helposti seuraten mistä muut tulevat.
Perhosilla onnistuin leipomaan pienen virheenkin, joka jäi oikeastaan ainokaiseksi koko matkalla lukuunottamatta loppumatkan reitinvalintahäröilyitä.(PS. Perhoset väärässä järjestyksessä)
Loppumatka tultiin väsyneillä jaloilla, mutta mitään simahtamista ei tullut vaan loppuun asti pystyin juoksemaan tasaista omaa vauhtiani ja loppusuoralle sain vedettyä vielä jonkinsortin loppukirinkin :o
Koko reitti nähtävillä linkin takana http://reittiharveli.hyvinkaanrasti.fi/cgi-bin/reitti.cgi?act=map&id=14&kieli=
Lopputuloksena 19. sija ja aikaa meni 2.32.45 voittajalle 36.08. Matkaa oli 15,6 km
Tästä on hyvä lähteä kohti ensi kauden haasteita ja talven treenejä. Meikäläistä kuumoteltiin jo ensivuoden Jukola-haasteella.(Pitää varmaan oikeesti alkaa reenaamaan... vinkki muillekkin uroskarhuille)
Tekstin laati
-Heku-
Lauantaina suunnistettiin erikoispitkän Sm-kisat jylhillä Kytäjän kallioilla.SM-erikoispitkälle päättyi myös yksi aikakausi nimittäin erikoisenpitkänmiehen värikäs ja tasokas junnu"ura". Erikoispitkät kisailtiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa syksyllä, mikä oli oikeen hyvä ratkaisu suunnistajan kannalta. Ainakin suurin osa lähtijöistä jaksaisi paremmin metsästä maaliin, mutta ilmoittautuneita oli huomattavasti vähemmän mitä kevään erikoispitkillä on nähty.
Omat fiilikset ennen starttia oli oikeen hyvät, kun sai istua seuran lämpimässä pikkubussissa muiden hytistessä pakkasessa kisakeskuksessa. Tavoitteeksi kisaan otin maaliin pääsemisen sillä viime erikoispitkillä Puumalassa oli pakko keskeyttää, kun taju meinasi lähtöä loppumatkalla.
Lähtölaukauksen kajahtaessa porukka lähti säntäilemään ihan minne sattuu, mutta itse lähdin suht rauhallisesti kohti K:ta ja siitä letkassa kohti lähintä polkua ja siitä maantielle. Maantiepätkän jälkeen Uroskarhutyyliin oma reitinvalinta mukana tietysti Petja. Vähän matkaa Petja jaksoi mun kanssa hölkkäillä, kunnes päätti keskeyttää :P. Ykköselle paukuteltiin polkua melkein koko matka viimeiset sata metriä suota kärkikin tuli suolla vastaan ja lippu löytyi helposti seuraten mistä muut tulevat.
Kun ykkönen oli löytynyt hyvin ja rauhallisesti oli helppo lähteä jatkamaan edessä olevaa pitkäämatkaa. Matka jatkui mukavasti ja rastit olivat suhteellisen helppoja perhoslenkeille asti.
Loppumatka tultiin väsyneillä jaloilla, mutta mitään simahtamista ei tullut vaan loppuun asti pystyin juoksemaan tasaista omaa vauhtiani ja loppusuoralle sain vedettyä vielä jonkinsortin loppukirinkin :o
Koko reitti nähtävillä linkin takana http://reittiharveli.hyvinkaanrasti.fi/cgi-bin/reitti.cgi?act=map&id=14&kieli=
Lopputuloksena 19. sija ja aikaa meni 2.32.45 voittajalle 36.08. Matkaa oli 15,6 km
Tästä on hyvä lähteä kohti ensi kauden haasteita ja talven treenejä. Meikäläistä kuumoteltiin jo ensivuoden Jukola-haasteella.(Pitää varmaan oikeesti alkaa reenaamaan... vinkki muillekkin uroskarhuille)
Tekstin laati
-Heku-
sunnuntai 5. lokakuuta 2014
Kun tänään talsin autolta kohti maauimalaa, tarkoituksena lähteä kiertämään Porin metsää Heikin hölkän merkeissä, ajatukseni karkasivat ajassa pari vuotta taaksepäin aprillipäivän tienoille. Tuolloin elettiin Uroskarhujen uuden tulemisen aikaa ja blogitekstejä taisi tulla innoikkaimpina viikkoina jopa pari kolmekkin kirjoiteltua. Sivu mennen sanoen tekstien laatu tosin saattoi olla välillä mitä sattui, mutta tärkein oli, että päästiin intoa purkamaan jonnekkin muuallekkin kuin lenkkipolulle :D. Tuona aurinkoisena aprillipäivänä oli uroskarhujen vahva topparikaksikko seppäsillä ynnättynä myöskin pyöriskelemässä maaiuimalan huudeilla. Tuolloin Pori-juoksun merkeissä. Juoksuinahan nämä kaksi eroavat hyvin vähän toisistaaan ja matkakin on muutamalla sadalla metrillä heitettynä melkein sama. Näitä kahta juoksua yhdistää myös ainakin näiden kahden kerran perusteella se, että Hegu ja Tumppee ja vieläkin pyöriä siellä ja Seppäsistäkin se komeampi oli saatu paikalle.
Uroskarhujen kausi on ollut intoa ja yritystä täynnä, mutta tulosta ei ole tullut senkään vertaa, muutamia valonpilkahduksia lukuunottamatta. Vaikka ennen kautta sanoin, että tämä tulee olemaan meille vain välivuosi, en tarkoittanut aivan tälläistä tulosta. Myös Pori-juoksun aikoihin oli aistittavissa samankaltaisia elkeitä pari vuotta sitten. Oltiinko nyt sitten juntattu pari vuotta ihan tyhjässä. Johtopäätöksiä on ehkä liian aikaista tehdä, mutta tulosten puolesta varmaan kyllä.
Itsesääliissä ei kuitenkaan kauaa kannata virua vaan jo viikonloppuna lähdetään korkkaamaan kausi mannaan ja kohti uusia haasteita! :)
Loppuun vielä muutama kuva raavaista uroista vauhdittamaan lenkeilyä pimenevissä syysilloissa ;)
Seppäsen K-P kirjotteli kun ei muutakaan Sunnuntai iltana keksiny tehrä
Uroskarhujen kausi on ollut intoa ja yritystä täynnä, mutta tulosta ei ole tullut senkään vertaa, muutamia valonpilkahduksia lukuunottamatta. Vaikka ennen kautta sanoin, että tämä tulee olemaan meille vain välivuosi, en tarkoittanut aivan tälläistä tulosta. Myös Pori-juoksun aikoihin oli aistittavissa samankaltaisia elkeitä pari vuotta sitten. Oltiinko nyt sitten juntattu pari vuotta ihan tyhjässä. Johtopäätöksiä on ehkä liian aikaista tehdä, mutta tulosten puolesta varmaan kyllä.
Itsesääliissä ei kuitenkaan kauaa kannata virua vaan jo viikonloppuna lähdetään korkkaamaan kausi mannaan ja kohti uusia haasteita! :)
Loppuun vielä muutama kuva raavaista uroista vauhdittamaan lenkeilyä pimenevissä syysilloissa ;)
maanantai 18. elokuuta 2014
Uroskarhujen treenit ovat hyvin usein kasari tai ysärilaatua, ainakin karttojen ja karpaasin asujen osalta. Tälläkin kertaa leirivalmistelut alkoivat rastikarhujenpesän uumenista, uusvanhoja karttoja etsiessä. Yleensä näillä tavaroiden penkomis reissuilla löytyy aina jotain uutta ja hyvin hämmentävää settiä, mitä syvemmälle kaivetaan. Tällä kertaa löytöä ei löytynyt karttakasan pohjalta vaan fiilistelyhetken yhteydessä kun otettiin esiin rastikarhujen perustamiskansio esille. Heti kansion alkulehdiltä löytyi seuraavanlainen ote ajalta, jolloin uroskarhuista ei ollut tietoakaan, mutta meininki silti hyvinkin samanlaista:
Seppis KP kirjotteli menemään taas vaihteex
Ne jotka tietävät enemmän karhukoplan ajoista, tietävät varmasti liikaa, mutta tosia asia on että tämä legendaarinen ja mainetta niittänyt porukka on haastanut uroskarhut mittelöön vuoden 2015 Jukolaan paimiossa. Vaikka Karhukopla toimii meille ikään kuin esikuvana, ei tarkoitus kuitenkaan ole että kisa olisi mikään kunnianosoituskisa kumpaankaan suuntaan vaan tätä haastetta lähdetään voittamaan. Sen enempää kohtaamista spekuloimatta voin vain todeta, että projekti Louna-Jukola 2015 on uroskarhujen osalta alkanut!
Vaikka projekti Louna-Jukola ei Esi-Jukolan osalta, ihan nappiin ole alkanutkaan ( ainakaan omalta osalta )
niin nuorempien juoksut viime viikonloppuna käydyssä Nuorten Jukolassa osoittivat ettei toivoa ole kuitenkaan menetetty. Vaikka sijoitus 26. oli vaativan kannustusjuokkueen mielestä vain tyydyttävä oli nähtävissä kuitenkin selvää potentiaalia, mistä jalostamalla voidaan saada vaikka mitä, ainakin kun ryhmähenki on näin kohdillaan. Ryhmähengen pitävyyden osoittaa se kuinka lauantai-illan banketissa kaikki halusivat soutaa samassa kanotiissa ja innostus oli suorastaan laitojen ylitsepursuavaa.
 |
| Kannustusjoukkueen laiskanpulskea ilta lenkki |
tiistai 29. heinäkuuta 2014
Aina ei jaksa kirjottaa ja vielä vähemmän tälläisessä kuumuudessa, joten seuraavassa viikonlopun pysukisat kuvina.
sunnuntai 20. heinäkuuta 2014
Kun on yhdestä urakasta selvitty niin uutta putkeen vaan. Kun on näin hienot kesäilmatkin niin miksei lähtisi Oulun rykimään 24 yhteen soittoon eri lajeissa. Monita löytyisi varmaan monia syitä, mutta itse en keksinyt yhtään kun Vanhasen Konsta laittoi pari viikkoa sitten viestiä ja kysyi kisaan. Elämä on tehty elämistä varten ja siinä sitä mentiin.
Kisan nimi on Rokua Geoparks Challange ja se on 24h seikkailukisa Oulun ja Rokuan kansallispuiston ympäristössä. Koskaan ennen en ollut tapahtumasta kuullutkaan, mutta jo ensimmäinen kisasta katsomani promovideo sai innostumaan. Luvassa olisi kunnon Extreme kisa, jolta saattoi odottaa mitä vaan. Seikkailukisoja olin joskus pikku nassikkana seuraillut kovinkin telkkarista, mutta jossain vaiheessa ne jäivät sivuun. Viime aikoina on tullut taas kisat mieleen ja tarkoitus olikin tänä vuonna käydä vähän haistelemassa tunnelmaa ja EHKÄ ensi vuonna kokeilla jotain. No eihän siinä nyt niiin käynyt...
Torstaina matka kävi Ouluun ja päivä kului välineitä testailessa ja jännittäessä. Rullaluistelua oli viimeksi treenaillut joskus pari vuotta sitten, mutta aika nopeasti se lähti onneksi sujumaan. Toinen testailun aihe oli uimapatjoilla tapahtuva joen ylitys, josta oli tiedossa sen verran, että matkaa oli 100m ja kaikkitavarat, mukaanlukien pyörä. Perjantaina jännityshuipentui joukkuekuvaan ja materiaalien jakoon. Materiaali sisälsi suurimman osan kisan kartoista sekä reittikirja, ja kuten näissä kisoissa on yleensä tapana edellinen ilta kului nopeasti reittejä suunnitellessa ja tavaroita pakatessa.
Kisa aamuna jännitys alkoi nousta huippuunsa kun saavuttiin Oulun keskustaan Rotuaarin aukioille, joka toimi kisan alkunäyttämönä. Uimat patjat pumpattiin valmiiksi täyteen ja tavarat suht sekavaan kasaan vaihtopaikalle ja sitten alettiin odottaa lähtölaukausta. Lähtölaukauksen kajahdetttua alkoi seikkailu noin kilometrin kaupunki juoksulla kohti karttoja starttiauton perässä. Yleisöä oli Oulun keskustassa kiitettävästi näin aamutuimaankin paikalle ja taputusten saatteleman lähdettiinkin Prologin ensimmäiselle osuudelle sprinttiin Hupisaarten ympäristöön. Sprintissä sai vapaassa järjestyksessä käydä 9 eri rastilla joista 6:lla oli tiedot seuraavan osuuden rasteista ja 3:lla musta pekka. Juoksu sujui meiltä sen verran sutjakaasti heti alkuun että tulimme tältä osuudelta takaisin Rotuaarille toisina. Alkusprinttailun jälkeen oli luvassa coasteering osuus joka tarkoittaa käytännössä uinnin ja suunnistamisen yhdistämistä. Uintiosuudet suoritettiin uimapatjoilla, joita sitten kanneltiin rannoilta toiselle. Tämä meille kovin tuntematon seikkailu-urheilun suunnistusmuoto sujui kuitenkin meiltä melko hyvin. Tiettyjä reitinvalinta virheitä tuli tehtyä kun ei osattu arvioida uimpatja uinnin nopeutta, mutta kärjen perässä oltiin silti sopivasti. Seuraavalla vaihtopaikalla alkoi näkyä meidän kokemattomuutemme lajista kun aloimme sähläämään vaatteiden ja tavaroiden kanssa, kun muut juokkueet säntäsivät suht suoraan matkaan. Alusta asti oli meillä silti ajatuksena että omaa suoritusta lähdetään tekemään, mutta kyllä kilpailuvietti alkoi vetää sen verran että täytyi rauhoittaa jotta jaksaisi maaliin. Prologin kolmas osuus oli rullaluistelua ympäri keskustaa ja se sujui jälleen meiltä hyvin. Vaikka vauhti ei välttämättä päätä huimannut ohittelimme useamma juokkuuen matkalla tasaisella vauhdillamme.
Prologin jälkeen kilpailu lähti vasta kunnolla alkamaan kun oli saatu porukka hajoitettua. Prologin viimeisen vaihdon jälkeen nakkasimmekin mukaamme melonta vehkeet ja juosta hilpaisimme kohti vauhtipuistoa josta melontaosuuden oli tarkoitus lähteä. Ennen melontaa oli vielä suoritettava eräs tehtävä rasti (Quest), jossa tällä kertaa piti vetää/työntää polkuautoja pieni reitti ympäri. Kun tässä tuli kädet sopivasti lämmiteltyä oli hyvä aloittaa pitkä melontaosuus, Melonta osuus oli alussa rikkonainen kun melottiin aivan keskustan lähellä pienissä joissa ja meressä, ja käytiin tekemässä rannalla pari tehtävää. Ensimmäinen tehtevä ei ollut paha vaan oikeastaan vain pirullinen sillä siinä pistettiin koko joukkue hyppäämään rannallta 3m:stä veteen. Vaatteet märiksi heti alkuun. Seuraavaksi oli luvasssa odotettu Tietomaan kiipeilyrasti, jota oli jännitetty meidän joukkueesta eniten, ennen kisaa. Kukaan meistä ei enne ollut edes koskenut kiipeilyköyteen, muttaa siinä ei parennut sitä ihmetellä kun seisoi 40m korkeudessa tornin huipulla ja järjestäjä tuputti menemään, jotta muutkin pääsisivät. Itseltäni kiipeily lähti alkuun hyvin varoen ja hiljaa matkaan. Alkuun pystyi pitämään noin viiden metrin matkalta jalkoja seinässä ja sen pystyin laskemaan hyvin hallitusti. Kun tuli aika siirtyä tuettomaan tilaan, tuli itselleni hirveä blackout. Ei ollut enää mitään käryä miten vauhtia saisi hiljennettyä. Seuraavat 35m tulikin sitten melko haipakkaa alas ja kädetkin pääsivät palamaan rakoilla siinä. Onneksi kisan myötä oli tullut sen verran adrenaliinia pintaa, ettei homma haitannut vaikka muutama katsoja ihmetteli olinko selvinnyt tiputuksesta ehjin nahoin. Kiipeilyosuuden jälkeen melonta jatkui, mutta nyt pidemmällä yhtenäisellä osuudella Oulujokea ylöspäin.
Melontaosuuden välissä käytiin tekemässä vielä yksi historiaan liittnyt arvoitustehtävä eräässä saaressa ja sen jälkeen melottiin/työnnettiin paikka paikoin hyvinkin kovin virtaavaa koskea pitkin kohti vaihtopaikkaa, jossa pyörät odottivat. Kun miehet oli saatu taas läpimäriksi, niin ei muuta kuin vaatteet vaihtoon, ruokaa namaan ja kohti pitkää, vähintään yhdeksän tuntista pyöräilyosuutta. Lähdettiinkin pitämään ihan hyvää vauhtia heti pyöräilyn alusta asti ja saatiin joukkueita kiinni. Olihan tämä meille pyöräsuunnistajina se kilpailun omin osuus. Pyöräily osuus suunnistettiin Oulun tervareitistöä pitkin, suht suoraviivaisesti kohti Rokua, mutta mahtui matkalle muutama mutkakin. Pyöräilyn puolessa välissä oli odoettu joen ylitys osuuus, jossa uimapatjan ja kanssa piti saada pyörät ja muut kamppeet joen toiselle puolelle. Tärkeää oli myös olla kastumatta pahasti sillä kuivat vaatteet alkoivat olla vähissä ja yö oli viileimmillään auringon juuri laskeuduttua hetkeksi. Joen ylityksen kohdilla pidettiin myös kaikille pakollinen ruokatauko, josta sai taas sopivasti kerättyä energiaa kohti loppuetappia. Loppu pyöräily sujui alkumatkan tapaan ihan hyvin, eikä suunnistusvirheitä sattunut, mutta itselläni verensokerit tipahtivat muutaman kerran sen verran alas, että piti tankata vähän vahvemmin. Rokualle päästiin aamulla perin juurin pyöräilyyn kyllästyneenä ja väsyneenä ottaen vain vastaan seuraavan osuuden, joka oli rullaluistelu/suunnistus
Tätä osuutta oli ennen kisaa reittikirjan saatuamme pähkäilty, että miten Rokuan mäntykankailla pystyi suorittamaan rullauistelua. Järjestäjät olivat tällä kertaa yhdistäneet kuitenkin rullaluistelun ja suunnistuksen niin, että ensin luisteltiin muutama kilometri asfalttitietä kartalle ja sieltä lähdettiin sitten ihan jalan suunnistelemaan komiaan suppamaastoon. Maasto oli satakuntalaiselle suht jyrkkäpiirteistä, eikä vastannut ihan Yyterin hiekkadyynejä, mutta kun ylämäet käveltiin rauhassa ja Konsta hoiti suunnistuksen jälleen kerran mallikkaasti, niin kyllä siitäkin selvittiin kunnialla takaisin rullaluistimille ja vaihtopisteelle. Loppujuoksuu lähdettiin jo selvästi virkeämmin mielin sillä enää ei ollut montaa tuntia jäljellä. Loppujuoksun aluksi oli sukellurasti, joka osoittautui odotettua helpommaksi, kun laguunin omaisessa suolammessa rastilaatikot näkyivät hyvin, eivätkä olleet kovinkaan syvällä. Sopiva virkistystauko vedessä kokojoukkueelle. Rastilaatikosta löyty vihje toisiksi viimeisen rastin löytämiseen. Vihjeenä oli Rokualla sijaitseva palotorni ja sinne matka jatkui seurvaaksi. Palotornissa meitä odotti yllätys kun tajusimme kiivetessämme torniin, että tornin toisiksi ylintasanne oli munalukolla lukossa. Toinenkin joukkue saapui ihmettelemään tilannetta tornin juurella ja 10-15min etsittiin porukalla vihjettä tai rastia tornin juurelta ja tornin tasanteilta tihrustaen. Lopulta oli kuitenkin pakko luovuttaa, sillä mieli teki jo tornistakin melkein siintävään maaliin, eikä järjestäjien kepposia enää tässä vaiheessa kisaa osannut ratkaista kunnolla. Maalissa vasta kuultiin, että munalukko olikin ollut vain valelukossa eli käytiin sitten lopulta parin metrin päässä rastista. Niin lähellä mutta niin kaukana. Maalista väsynyt poikaporukka raijattiin asuntoautolla kämpille nukkumaan, mutta pääsi jostain kumman syystä uni tulemaan kaikille jo automatkalla ;)
Tekstistä tuli taas odotettua pidempi (kuten minulla on useasti tupannut käymään :D), mutta koska kerrottavaa ja kuvattavaa oli niin paljon, niin antaa olla. Kokonaisuudessaan ei voi kuitenkaan sanoa muuta että mahtavalla porukalla mahtava kokemus ja mahdollisimman pian kun on palauduttu rasituksista niin eikun uutta putkeen!
Alla vielä muutamia asiaankuuluvia linkkejä:
http://www.rokua.com/geopark_challenge
Tulokset
GPS-Seuranta
Prologin jälkeen kilpailu lähti vasta kunnolla alkamaan kun oli saatu porukka hajoitettua. Prologin viimeisen vaihdon jälkeen nakkasimmekin mukaamme melonta vehkeet ja juosta hilpaisimme kohti vauhtipuistoa josta melontaosuuden oli tarkoitus lähteä. Ennen melontaa oli vielä suoritettava eräs tehtävä rasti (Quest), jossa tällä kertaa piti vetää/työntää polkuautoja pieni reitti ympäri. Kun tässä tuli kädet sopivasti lämmiteltyä oli hyvä aloittaa pitkä melontaosuus, Melonta osuus oli alussa rikkonainen kun melottiin aivan keskustan lähellä pienissä joissa ja meressä, ja käytiin tekemässä rannalla pari tehtävää. Ensimmäinen tehtevä ei ollut paha vaan oikeastaan vain pirullinen sillä siinä pistettiin koko joukkue hyppäämään rannallta 3m:stä veteen. Vaatteet märiksi heti alkuun. Seuraavaksi oli luvasssa odotettu Tietomaan kiipeilyrasti, jota oli jännitetty meidän joukkueesta eniten, ennen kisaa. Kukaan meistä ei enne ollut edes koskenut kiipeilyköyteen, muttaa siinä ei parennut sitä ihmetellä kun seisoi 40m korkeudessa tornin huipulla ja järjestäjä tuputti menemään, jotta muutkin pääsisivät. Itseltäni kiipeily lähti alkuun hyvin varoen ja hiljaa matkaan. Alkuun pystyi pitämään noin viiden metrin matkalta jalkoja seinässä ja sen pystyin laskemaan hyvin hallitusti. Kun tuli aika siirtyä tuettomaan tilaan, tuli itselleni hirveä blackout. Ei ollut enää mitään käryä miten vauhtia saisi hiljennettyä. Seuraavat 35m tulikin sitten melko haipakkaa alas ja kädetkin pääsivät palamaan rakoilla siinä. Onneksi kisan myötä oli tullut sen verran adrenaliinia pintaa, ettei homma haitannut vaikka muutama katsoja ihmetteli olinko selvinnyt tiputuksesta ehjin nahoin. Kiipeilyosuuden jälkeen melonta jatkui, mutta nyt pidemmällä yhtenäisellä osuudella Oulujokea ylöspäin.
Melontaosuuden välissä käytiin tekemässä vielä yksi historiaan liittnyt arvoitustehtävä eräässä saaressa ja sen jälkeen melottiin/työnnettiin paikka paikoin hyvinkin kovin virtaavaa koskea pitkin kohti vaihtopaikkaa, jossa pyörät odottivat. Kun miehet oli saatu taas läpimäriksi, niin ei muuta kuin vaatteet vaihtoon, ruokaa namaan ja kohti pitkää, vähintään yhdeksän tuntista pyöräilyosuutta. Lähdettiinkin pitämään ihan hyvää vauhtia heti pyöräilyn alusta asti ja saatiin joukkueita kiinni. Olihan tämä meille pyöräsuunnistajina se kilpailun omin osuus. Pyöräily osuus suunnistettiin Oulun tervareitistöä pitkin, suht suoraviivaisesti kohti Rokua, mutta mahtui matkalle muutama mutkakin. Pyöräilyn puolessa välissä oli odoettu joen ylitys osuuus, jossa uimapatjan ja kanssa piti saada pyörät ja muut kamppeet joen toiselle puolelle. Tärkeää oli myös olla kastumatta pahasti sillä kuivat vaatteet alkoivat olla vähissä ja yö oli viileimmillään auringon juuri laskeuduttua hetkeksi. Joen ylityksen kohdilla pidettiin myös kaikille pakollinen ruokatauko, josta sai taas sopivasti kerättyä energiaa kohti loppuetappia. Loppu pyöräily sujui alkumatkan tapaan ihan hyvin, eikä suunnistusvirheitä sattunut, mutta itselläni verensokerit tipahtivat muutaman kerran sen verran alas, että piti tankata vähän vahvemmin. Rokualle päästiin aamulla perin juurin pyöräilyyn kyllästyneenä ja väsyneenä ottaen vain vastaan seuraavan osuuden, joka oli rullaluistelu/suunnistus
Tekstistä tuli taas odotettua pidempi (kuten minulla on useasti tupannut käymään :D), mutta koska kerrottavaa ja kuvattavaa oli niin paljon, niin antaa olla. Kokonaisuudessaan ei voi kuitenkaan sanoa muuta että mahtavalla porukalla mahtava kokemus ja mahdollisimman pian kun on palauduttu rasituksista niin eikun uutta putkeen!
Alla vielä muutamia asiaankuuluvia linkkejä:
http://www.rokua.com/geopark_challenge
Tulokset
GPS-Seuranta
maanantai 23. kesäkuuta 2014
Viimonen etappi on siis edessä. Frisbee/nuudelssoni tauon jälkeen energiat alkoivat olla taas hyvässä tikissä ja mieli virkeänä. Säätiedotusten tutkailujen jälkeen huomattiin, että Venäjän suunnasta marssi valtava sadepilvilautta, peittäen pikku hiljaa koko pohjoisen taivaat alleen. Oli siis toimittava ripeästi ja suunnitelmallisesti ja tässä tapauksessa se tarkoitti sitä, että viimeinen pyöräilyosuus aloitettiin heti toisiksi viimeisen päätyttyä ja yön yli pyöräilyllä oli tarkoitus ehtiä jo aamuksi perille ennen sateita. Taukopaikalta lähdetyt 30km Kaaresuvantoon olivat kelin ja pyöräilyn osalta unelmaa. Reisi jaksoi tehdä tasaisesti töitä ja miksei olisikin komiassa ilta-auringossa, jossa tuuli käväisi vain välillä
piipahtamassa.
Kaaresuvannossa pieni tauko, mutta ei kyllä kauaa miehiä pysyneet tälläisessä kelissä poissa pyöriltä. Kaaresuvannon tauon jälkeen meni vielä seuraavat 20km kevyesti. Loivaa alamäkeä, pieniä tompäreitä ja myötätuulta (???). Matkanteko oli suht kevyttä vielä viimeiseen nuudeli taukoon 69km kohdalla. Tässä kohtaa yö alkoi jo hieman viiletä ja täytyi laitella hieman enempi vaatetta päälle.
Onneksi Eetu oli ennen matkaa varautunut tilanteeseen ja ottikin nyt hanskan (1kpl) käyttöön, ehkä se toinen löytyy joskus autosta joka on aika sekasotku. Lämpö saatiin kuitenkin nopeasti päälle kun alettiin pitkä ja hivuttava nousu kohti Suomen maanteidenkorkeintakohtaa (550m). Nousu ei tosissaan ollut jyrkkää, mutta koska pariin kymmeneen kilometriin ei ollut suurempia alamäkiä alkoi se tässä vaiheessa reissua jo painaa ankarasti. Loppumatkassa pidettiinkin tästä syystä vielä muutamana ihan lyhyt kävelypaussi.
Mäen päällle kuitenkin päästiin sen verran hyvässä kunnossa että ehdittiin kuvat räpsäistä ja sitten olikin edessä alamäkeä kohti Kilpisjärveä ja Saanaa, jotka siintivät hetki hetkeltä lähempänä. Muutama poro ja jänis oli loppumatkasta kirittämässä, mutta mitään kansanjuhlaa ei perillä liiemmin ollut kellon ollessa siinä 4 paikkeilla juhannusaaton aamuna. Perille kun päästiin niin ei jaksanut kuin kaatua maahan. Tiedossa oli seuraava yö autossa kaupan pihalla, mutta tässä kohtaa se ei haitannut enää yhtään mitään.
900km takana ja täytyy sanoa vain että hyvältä tuntuu. Matkalla oli sen verran vaikeuksia ja tiukka matkasuunnitelma puskivat päälle niin, että välillä varsinkin aamun ensimmäisillä pyöräilyillä perillä pääsy tuntui olevan hyvin kaukana. Tuntemuksia ja tapahtumia on kuitenkin sen verran vaikea kuvailla mutta tämä hyvin paljon soitettu kappale (Frederikin lisäksi) kertoo aika paljon
piipahtamassa.
Kaaresuvannossa pieni tauko, mutta ei kyllä kauaa miehiä pysyneet tälläisessä kelissä poissa pyöriltä. Kaaresuvannon tauon jälkeen meni vielä seuraavat 20km kevyesti. Loivaa alamäkeä, pieniä tompäreitä ja myötätuulta (???). Matkanteko oli suht kevyttä vielä viimeiseen nuudeli taukoon 69km kohdalla. Tässä kohtaa yö alkoi jo hieman viiletä ja täytyi laitella hieman enempi vaatetta päälle.
Onneksi Eetu oli ennen matkaa varautunut tilanteeseen ja ottikin nyt hanskan (1kpl) käyttöön, ehkä se toinen löytyy joskus autosta joka on aika sekasotku. Lämpö saatiin kuitenkin nopeasti päälle kun alettiin pitkä ja hivuttava nousu kohti Suomen maanteidenkorkeintakohtaa (550m). Nousu ei tosissaan ollut jyrkkää, mutta koska pariin kymmeneen kilometriin ei ollut suurempia alamäkiä alkoi se tässä vaiheessa reissua jo painaa ankarasti. Loppumatkassa pidettiinkin tästä syystä vielä muutamana ihan lyhyt kävelypaussi.
Mäen päällle kuitenkin päästiin sen verran hyvässä kunnossa että ehdittiin kuvat räpsäistä ja sitten olikin edessä alamäkeä kohti Kilpisjärveä ja Saanaa, jotka siintivät hetki hetkeltä lähempänä. Muutama poro ja jänis oli loppumatkasta kirittämässä, mutta mitään kansanjuhlaa ei perillä liiemmin ollut kellon ollessa siinä 4 paikkeilla juhannusaaton aamuna. Perille kun päästiin niin ei jaksanut kuin kaatua maahan. Tiedossa oli seuraava yö autossa kaupan pihalla, mutta tässä kohtaa se ei haitannut enää yhtään mitään.
900km takana ja täytyy sanoa vain että hyvältä tuntuu. Matkalla oli sen verran vaikeuksia ja tiukka matkasuunnitelma puskivat päälle niin, että välillä varsinkin aamun ensimmäisillä pyöräilyillä perillä pääsy tuntui olevan hyvin kaukana. Tuntemuksia ja tapahtumia on kuitenkin sen verran vaikea kuvailla mutta tämä hyvin paljon soitettu kappale (Frederikin lisäksi) kertoo aika paljon
Suur kiitokset kaikille projektia seuranneille. Tästä jatketaan vain eteenpäin!
Tilaa:
Blogitekstit
(Atom)
Uroskarhut
