keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Tämänvuotinen Halikkoviesti juostiin Salossa koleassa ja räntäsateisessa säässä. Uroskarhuista paikalla oli Holmberg, Petja, Riku, Kellahtelaine, Seppänen, Aki ja allekirjoittanut. Joukkueesta oli povattu kovaa viimeviikkoisen 25mannan pohjalta. Joukkue kuitenkin kärsi pienistä muutoksista sairastapausten vuoksi, mutta varajuoksijat saatiin värvättyä. Raskan joukkueen aloittajana toimi Holmberg. Mies soitteli vielä edellisenä yönä kyytiä kisapaikalle ja muu joukkue sai jännittää jo ennen kilpailua selviääkö mies kilpailupaikalle. Mies selvisi kisapaikalle ja hoiti aloituksen tasaisen varmalla suorituksella tulemalla vaihtoon sijalla 58.

Seuraavilla neljällä osuudella juoksi kolme juoksijaa samanaikaisesti. Osuudet etenivät hyvällä tahdilla ja sijoitus nousi tasaisesti. Viidennelle osuudelle laitettiin kolmikko Jakke, Kellahti ja Seppänen, jälleen kerran väärässä järjestyksessä. Viimeisellä kolmen hengen osuudella tulisi eroa tasoittaa laittamalla hitain lähtemään ensimmäisenä ja nopein viimeisenä. Kolmikosta selvästi nopein oli Kellahti, seuraavana Jakke ja Seppänen parin minuutin erolla. Itsellä kulku oli jokseenkin hyvää, mutta kauden viimeisessä kilpailussa keskittyminen pääsi herpaantumaan ja pari pummia pääsi tapahtumaan. Akiin oli kovin luotto ja hänet laitettiin ankkuripätkälle. Mies hoiti homman ja piti sijoituksen 29, joka jäi lopputulokseksi. Parannusta tuli 12 sijaa viime vuodesta. Voimme siis tyytyväisin mielin alkaa valmistautua kauden viimeisiin ja kovimpiin kilpailuihin Uroskarhujen mästaruuskisoihin. 

-Jakke

Tuosta vielä Halikon tulokset.

 29.    41  Rastikarhut-1                                   FIN      4.28.38
      Osuus 1     Eetu Holmberg                               58       35.20
      Osuus 2A    Mira Kaskinen                                                                   37.26
      Osuus 2B    Petja Pöyhönen                                                                  38.30
      Osuus 2C    Riku Koivusalo                              40     1.19.13                      43.52
      Osuus 3A    Pietu Jutila                                                                    22.25
      Osuus 3B    Liina Mikkola                                                                   24.48
      Osuus 3C    Laura Jakobsson                             26     1.38.46                      19.33
      Osuus 4A    Tiina Haapakoski                                                                34.05
      Osuus 4B    Tuija Kuusela                                                                   34.48
      Osuus 4C    Tapio Mannila                               27     2.13.27                      32.20
      Osuus 5A    Jarkko Koivumäki                                                                45.23
      Osuus 5B    Hermanni Willman                                                                41.25
      Osuus 5C    Kari-Pekka Seppänen                         30     3.01.17                      47.49
      Osuus 6     Elli Virta                                  29     3.31.10                      29.52
      Osuus 7     Aki Saari                                   29     4.28.38                      57.27

Uroskarhut

Uroskarhut

About

"Uroskarhut on vuonna 2008 perustettu rastikarhujen miesten edustusryhmä. Mottona miehillä toimii: "Hauskaa suunnistaen", jota toteutetaan mitä moninaisimmin tavoin." Tämä oli toiminta-ajatus ryhmän perustamiseen. Nykyisellään Uroskarhut on aikalailla irtautunut Rastikarhuista, koska suurin osa on joko lopettanut kilpasuunnistamisen tai vaihtanut seuraa. Nykyisellään Uroskarhut on Uroskarhut ry, joka vieläkin touhuu ihan omiaan mitä moninaisimmin tavoin, mutta yhdistyksen perustamisen pääajatus oli multisport tominnan tukeminen sekalaisen seurakuntamme jäsenille. Ja kuten tässä on huomattu, kaikki urheilu käy!

Instagram

Sisällön tarjoaa Blogger.

Archives

Lukijat