lauantai 22. lokakuuta 2016
Viking Linen hytissä on ruuhkaa. Yksi toisensa jälkeen miehiä lappaa sisään. Kaikille ei ole tilaa istua alapunkilla vaan syntyy kahdenkerroksen väkeä. Vaikka puheensorina katkeaa usein naurun remakkaan, on tunnelma yllättävän virallinen. Jotain suurta on tapahtumassa. Kun kokouksen virallinen nuija (lue: tölkki, ei kukaan henkilöistä) kopahtaa pöytään viimeisen kerran, tuskin kukaan tietää mitä on oikeasti tapahtunut ja mihin sitä puumerkkiä tarvittiin. Paperin aloitussivulla lukee kunniakas teksti: Uroskarhut Ry.

Muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen on tullut aika toteuttaa profetiat ja kaikkien kaameimmat kuvitelmat. Vuosi 2017 on Uroskarhujen vuosi. Be prepared!

Uroskarhut

Uroskarhut

About

"Uroskarhut on vuonna 2008 perustettu rastikarhujen miesten edustusryhmä. Mottona miehillä toimii: "Hauskaa suunnistaen", jota toteutetaan mitä moninaisimmin tavoin." Tämä oli toiminta-ajatus ryhmän perustamiseen. Nykyisellään Uroskarhut on aikalailla irtautunut Rastikarhuista, koska suurin osa on joko lopettanut kilpasuunnistamisen tai vaihtanut seuraa. Nykyisellään Uroskarhut on Uroskarhut ry, joka vieläkin touhuu ihan omiaan mitä moninaisimmin tavoin, mutta yhdistyksen perustamisen pääajatus oli multisport tominnan tukeminen sekalaisen seurakuntamme jäsenille. Ja kuten tässä on huomattu, kaikki urheilu käy!

Instagram

Sisällön tarjoaa Blogger.

Archives

Lukijat