perjantai 30. elokuuta 2013
Kll-kisat käydään tänä vuonna Heinolassa. Matkaan lähdettiin jo torstaina viidenaikoihin ja ulvilalaiset noukittuamme suuntasimme Tampereen ja Lahden kautta Heinolaan, perille päästiin yhdeksän jäljissä. Iltapalan jälkeen kävimme jopa lenkillä. Myös juuri ajokortin saanut tsaari saapui tässä vaiheessa pelipaikalle. Nukkumista häiritsi epämääräinen pulina joka kantautui korviimme salin toiselta puolelta (Uroskarhut yrittivät siis nukkua ja valmistautua seuravan päivän kisaan!). Varsinainen kisa sujui kaksijakoisesti porilaisten mainitsemisen arvoisista suorituksista vastasivat tsaari ja Pyry kolmansilla sijoillaan. Myös Jakke hätyytteli jälleen plakettisijoja ollen yhdeksäs.

Saaren suorituksen analyysiä:

k-1
Kevyttä hölkkäilyä myötärinteeseen ja helppo rastinotto.
1-2
Reitinvalintana suoraan meneminen ei kauheen huono ole mutta toteutus mun kohdalla oli, liikaa oikealla ja vadelmapuskiin rysäyttäminen vei aikaa jonkun verran.
2-3
Loukkalahden selän näkeminen hämmenti niin kovasti että ajatus katosi täysin, eikä rasti löytynyt heti.
3-4
Loukkalahti kiinni.
4-5
Suunta kohti rastia ja herran haltuun taktiikka toimii, mutta eipäs toiminutkaan loukkalahdella. Parin sekunnin ihmettelyn jälkeen rastin vieressä paikansin itteni ja jätin loukkalahden ihmettelemään lisää.
5-7
Helppoa hölköttelyä.
7-8
Pitkä polkuväli sai vatsan sekaisin ja juoksuvauhtia joutui rajoittamaan loppumatkan.
8-11
Suoraan ysille, jonka jälkeen polkurallia tien yli.
11-12
Aivot jäi 11-rastille ja otin rastin vasemmalta hölkötellen. vatsa oli jo niin sekaisin että kävelykin tuotti jo tuskaa.
12-Maali
Väkisin vääntöä polulla ja maalista suoraan bajamajaan.

Vatsa oli ollut jo pari päivää oikukas, mutta nyt lääkkeet saatuani olo on jo melkein hyvä.
Huomisen viestiä ajatellen tämä lääkkeiden syönti huolestuttaa mutta toivotaan parasta.


parempi kuva kartasta tulossa kun kotiudutaan


tekstin tuottivat Ville, Jakke ja Saari
lauantai 24. elokuuta 2013
Taas oli vuodesta se aika, kun suunnituksen nuoriso kokooontui samaan kilpailuun. Kyseessä oli Nuorten Jukola vuosimallia 2013. Rastikarhut lähtivät kohti Kouvolaa jo perjantai-iltana kolmen joukkueen voimin. Koko porukka oli kasassa, vasta kun coach Lahnamäki oli noudettu Lahdesta. Auringon laskiessa rastikarhujen bussi saapui Puhjonrannan kurssikeskukseen. Pitkän bussimatkan ja istumisen jälkeen pieni verkkalenkki teki hyvää, terästettynä saunomisella ja uimisella. Illalla suurin osa uroskarhuista meni unille ja osa meni tekemään jotain muuta. Jokainen voi tehdä kuvasta omat johtopäätökset.







Aamulla aikaisen herätyksen ja aamupalan jälkeen, bussi starttasi kohti Nujun kilpailukeskusta. Pian teltan pystytyksen jälkeen alkoivat joukkueet valmistautua kilpailuun. Kilpailu alkoi massalähdöllä 11.30. Uroskarhuista alottamassa oli ykkösjoukkueessa rillimästare Juti, kakkosjoukkueessa coach Lahnamäki ja kolmosjoukkueessa Kukkula. Toppatakkitiimi ja joukkuetoverit olivat lähdössä vielä toiveikkaita, kunnes Lahna aiheutti hämmennystä jo ensimmäisillä askeilla. Mies heitti maahan kyljelleen samaan tyyliin kuin edellisiltana Kellahtelaisen viereen. Lahna sai kuitenkin itsensä välittömästi ylös ja oli taas toimintakunnossa ja jatkamassa matkaa K-pisteelle. Hämmennys vain kasvoi, kun mies tykitteli maalisuoraa yhdellä kengällä, toinen kenkä kädessä. Seurateltalla mies kuvaili lähdön tapahtumia ”peräänajolla”. Mitä kengälle taas tapahtui matkan varrella, siihen ei ole vieläkään saatu selvyyttä. Paljon ennen Lahnan saapumista maaliin, Juti ja Kukkula olivat hoitaneet omat osuudet kunnialla läpi.

Roope pääsi 2. osuudelle ensimmäisenä uroskarhuista, miehellä ei ollut ihan täysi isku päällä ja pari sijaa tuli kuokkaan. Uroskarhujen uusiin hankintoihin kuuluvalla Ojalan Juholla taas oli isku päällä ja hän nosti kakkosjoukkueen sijoitusta parilla kymmenellä sijalla. Kolmosjoukkueen 2. osuutta vei Niilo, joka teki tasaisen varman suorituksen, niin kuin viestissä kuuluukin. Kolmososuudelta kuudenteen osuuteen viesti kulki varmasti junnujen tahdittamana.

Ankkuriosuutta vei neljä uroskarhua. Ensimmäisenä metsään pääsi lähtemään ykkösjoukkueessa juossut Saari. Saari teki hyvän suorituksen ja ankkuroi ykkösjoukkueen 39:nneksi. Toisena metsään pääsi allekirjoittanut, kolmosjoukkueen ankkurina. Alkumatka oli aikamoista polkurallia, mutta ratamestari oli tehnyt kimurantteja rastipisteitä, joissa sai olla tarkkana, varsinkin jos juoksuvauhti nousi kovaksi. Maasto ei ollut mitään nautinnollisinta, juoksu ei kovin hyvin kulkenut ja suunnistuksessa oli epävarmuutta. Joukkueen sija nousi viidellä ja loppusija oli 64. Kellahtelainen lähti kakkosjoukkueen ankkurina metsään, vaikka joukkue oli jo hylätty aikaisemmalla osuudella.  Miehellä oli meno päällä ja se kostautui vaikeissa rastipisteissä, joten pummia tuli jonkin verran. Petja oli annettu vahvistukseksi Laihian Lujan kakkosjoukkueeseen. Mies pääsi yhteislähtöön ja peesiä kuulemma löytyi, mutta omia reitinvalintoja piti kokeilla.

Taas on Nujusta selvitty, ihan samanlaista tulosta ei tullut kuin Ungista, mutta Uroskarhut odottavat toiveikkaina syksyn tulevia koitoksia. Tulokset löytyvät täältä:
http://online.jukola.com/tulokset/fi/nj2013_nj/ 

Uroskarhut kiittävät ja kuittaavat.

-Jakke




lauantai 17. elokuuta 2013
   Kun osa porukasta vielä palautui ungista, oli jakke, pöyhönen ja karpaasi päättänyt lähteä hakemaan niskalenkkiä Hiisistä am-partiossa. Tänä vuonna partio järjestettiin Lahnamäen kotikonnuilla Nakkilassa. Maasto ei ollut kummoinen, vähän kangasta ja muuten kartta oli pelkkää vihreää. Lähdössä ei ollut paineita sillä oltiinhan otettu nuorten tiomilasta se 6. sija! Alkulenkki oli n.3km ja jo siinä vaiheessa olimme ottaneet hiisirastin lähes 4 minuutilla kiinni. Hiisin venäläispainotteisessa joukkueessa alkoi näkymään hermoilun merkkejä. Loimme painetta tuttuun tyylin, mutta siinä tohinassa ei omat rastinjaot aivan onnistuneet. Maalissa olimme jäänet n.13 minuuttia Hiisille. Jakke urakoi oikein kunnolla hakien pisimmät rastit huonokulkuisesta maastosta. Myös pöyhösellä kulki hyvin alun vaikeuksien jälkeen. Mies "lämpeää" vasta viiden kilometrin tienoilla, joten vastuuta olisi voinut antaa enemmänkin. Oma suoritukseni oli tasainen, juoksu ei ollut hääviä mutta rastit löytyivät suhtkoht hyvin.
Nyt valmistautumaan tulevaan Nuorten Jukolaan.



H21
 
Lähti : 4      Keskeytti : 0     Hylätty : 2
 
   1             Hiisirasti 1                              1.12.44
      1. osuus   Roman Efimov                               1.08.06
      2. osuus   Sergei Detkov                  1.12.44     1.12.44
      3. osuus   Roope Koskinen                 1.06.48     1.12.44
 
   2             Rastikarhut 1                             1.25.39
      1. osuus   Petja Pöyhönen                             1.15.22
      2. osuus   Hermanni Willman               1.18.21     1.18.21
      3. osuus   Jarkko Koivumäki               1.25.39     1.25.39
 
                 Rasti-Lukko 1                            HYLÄTTY
      1. osuus   Mikael Kauppi                              1.27.48
      2. osuus   Jyrki Kaunismäki               1.30.22     1.30.22
      3. osuus   Lasse Kaunismäki                          HYL.
 
                 Ulvilan Ura 1                            HYLÄTTY
      1. osuus   Jyrki Haikonen                             1.37.02
      2. osuus   Eero Lehtonen                  1.40.23     1.40.23
      3. osuus   Marko Ojala                               HYL.



Karpaasi
 
tiistai 6. elokuuta 2013
Torstaina 1.8 Viiskannan parkkipaikalla oli taas kuhinaa, kun rastikarhulaisia alkoi kertyä paikalle valmiina lähtemään kauan odotetulle Ungin-reissulle. Uroskarhut lähtivät reissuun tosissaan ottamaan revanssia viime vuotisesta Ungista, joka ei mennyt ihan putkeen, kun heti ensimmäisellä osuudella hajosi lamppu ja useampi osuus otti reilusti pummia. Tänä vuonna potentiaalia löytyi todella paljon, mutta kilpailuun lähdettiin silti paineettomassa tilassa. Jopa niin paineettomassa, että yksi uroskarhuista oli unohtanut matkustuslupakirjan kotiin. Turussa laivaan noustessa äkäinen järjestyksenvalvoja alkoi rähisemään laivaan nouseville uroskarhuille mm. henkilöpapereista, laivakorteista ja matkustuslupakirjoista. Koko joukkue saatiin lopulta laivaan soittamalla matkustuslupakirjan unohtaneen vanhemmille ja näin tilanteesta selvittiin ilman suurempia painikohtauksia. Kunnon tankkauksen ja hyvien yöunien jälkeen matka jatkui Ruotsin puolella bussilla kohti Ulricehamnia. Puolen päivän aikoihin Jönköpingissä oli taas tarjolla lisää tankkausta ja pientä shoppailua ostoskeskuksessa. Viimein pitkä bussi matka oli ohi. Saapuessamme Ulricehamniin ilma alkoi olla tukalan kuuma. Viileään lampeen pulahtaminen raikasti kummasti nihkeän bussimatkan jälkeen. Muiden joukkueiden tehdessä verkkalenkkejään, uroskarhut valmistautuivat kilpailuun pelaamalla jalkapalloa, rantalentopalloa ja uimalla.

Illalla kilpailu avattiin, kun 12-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekajoukkueiden ensimmäisen osuuden juoksijat säntäsivät metsään. Rastikarhuilla oli junnujen sarjassa kaksi joukkuetta, näin nuorille ja kokemattomille suunnistajille ei ollut laskettu minkäänlaisia paineita tai odotuksia. Joukkueissa kilpaili myös tulevia uroskarhuja, jotka varmasti laittavat tulevaisuudessa nykyiset uroskarhut tiukkaan paikkaan Mästaruus-kisoissa. Sillä jo 12-vuotiaina junnut pystyivät laittamaan kovan haasteen uroskarhuille, ottamalla viestissä hienon seitsemännen sijan.

Junnujen viestin jälkeen uroskarhut kömpivät telttoihin lepäämään yön ja aamun koitosta varten, vieläkin pureksien juuri heitettyä kovaa haastetta. Aamuyön pikkutunneilla kilpailukeskus alkoi taas kuhisemaan kun 18-vuotiaden viestin lähtöhetki oli käsillä. Auringon nousuun ollessa vielä muutama tunti aikaa, Holmberg ja 66 muuta suunnistajaa päästettiin metsään. Kilpailukeskuksessa jännitettiin, mitä metsässä tapahtuisi viime vuotisen lamppukaaoksen jälkeen. Holmberg suoritti ensimmäisen osuuden kunnialla, saapumalla vaihtoon vain 21 sekuntia kärkeä perässä ja lähettämällä matkaan Sunden. Sunde hoiti osuuden perus varmalla tyylillään ja samalla nostamalla yhden sijan, joka oli tällä hetkellä 15. Allekirjoittanut pääsi metsään viimeiselle yöosuudelle. Matkaa oli 3,89km ja rata oli lähinnä pelkkää polkurallia, jossa työläin homma oli ruotsalaisten natiaisten takana pitäminen. Auringon kajastaessa horisontissa Karpaasi päästettiin irti 4. osuudelle. Karpaasi todisti taas, mistä mies on tehty, nostamalla sijoituksen 7:nneksi.  Viidennelle osuudelle sai laittaa useamman juoksijan, joista vain nopeimman aika huomioitaisiin. Tällä osuudelle oli laitettu Lahnamäki ja Uroskarhujen uusin hankinta, Tommi Kukkula. Soppaa haluttiin vielä hämmentää pelaamalla villikortti ja laittamalla 12-vuotias Pietu aka. Pikku-Juti samalle osuudelle poikien kanssa. Kaikki kolme lähtivät metsään samaan aikaan ja vaihtoon ensimmäisenä saapui Lahnamäki, joka hallitsi kovat paineet ja välttyi Pietun nöyryytykseltä. Pian saapuikin jo Pietu ja hetken kuluttua Kukkula. Roope ja Antti veivät seuraavat kaksi osuutta pitäen 6. sijan. Jännitys maalisuoralla kasvoi, kun joukkue toverit kannustivat omiaan ja vilkuilivat kelloa ja tekivät laskelmia lopputuloksia varten. Kärki oli jo karannut, mutta junnujen haaste oli vielä lyötävissä, jos kaikki menisi nappiin. Jutilla oli taas rilli kuumana, niinkuin Pikku-Veljellään ja hän onnistui nostamaan joukkueen 5:nneksi. Petja suoritti yhdeksännen osuuden kunnialla, saapumalla vaihtoon 6. ja Saari päästettin 10. osuudelle. Lopputuloksia odotellessa kovan jännityksen korvasi hämmennys, kun ruotsalaiset mokasivat karttojen kanssa. 1-6 numeroiduille joukkueille oli painettu väärä kartta ankkuriosuudelle. Kärkijoukkue Helsingin Suunnistajien ankkuri palasi parin kilometrin taivaltamisen jälkeen vaihtamaan karttaa. Osa ankkureista joutui odottamaan kunnollisia karttoja. Saari tuli sekoilun takia toisen maaliin. Ruotsalaisten päätöksen mukaan ankkuriosuus hylättiin ja loppusijoitukset otettiin 9. osuuden mukaan. Saari teki erittäin hienon suorituksen ja antoi kaikkensa ohittaessaan MS Parman viimeisillä sadoilla metreillä. Ilman ruotsalaisten mokaa lopputulos olisi luultavasti ollut sama. (EDIT: Jottei kellekkään kertyisi mielipahaa, selvennettäköön, että vaikka MS Parma/Lounais-Hämeen Rasti ohitettiinkin viimeisellä osuudella Saaren toimesta, oli MS Parma/Lounais-Hämeen Rasti loppusijoituksissa 5. Pihkaniskat/ Keravan Urheilijat/ Tuusulan Voima-Veikot tulivat viimeisellä osuudella ohi, mutta osuus hylättiin, joten kyseinen joukkue oli ruotsalaisten kämmin vuoksi 7. Jos 10. osuus olisi juostu normaalisti, se ei olisi muuttanut Rastikarhujen tulosta, vaan vaihtanut MS Parman/ Lounais-Hämeen Rastin ja Pihkaniskat/ Keravan Urheilijat/ Tuusulan Voima-Veikojen sijoituksia päittäin.) Pitkän aamuyön ja kovan jännittämisen jälkeen junnujen haaste lyötiin ja revanssi viime vuodesta saatiin. Pian palkintojenjaon jälkeen bussimatka kohti Tukholmaa ja Suomea alkoi. Reissu oli sekä junnuilta että nuorilta menestys. Jälkipeliä tullaan kuulemaan varmasti vielä useaan kertaan, ainakin saunailloissa.

Kuvia reissusta pitäisi ilmestyä Raskan kuvagalleriaan. Karttagalleriasta löytää myös muutaman U10mila radan. Tuosta vielä todisteeksi linkki tuloksiin HD12. HD18-sarjan kunnon tulosluetteloa ei ole vielä julkaistu, joten tämä riittäköön: http://obasen.nu/liveresultat/followfull.php?comp=10455&lang=sv#HD18-9

Nyt valmistautumaan pari viikon päästä järjestettävään Nuorten Jukolaan.
Kiitos ja kummarrus.

-Jakke

Uroskarhut

Uroskarhut

About

"Uroskarhut on vuonna 2008 perustettu rastikarhujen miesten edustusryhmä. Mottona miehillä toimii: "Hauskaa suunnistaen", jota toteutetaan mitä moninaisimmin tavoin." Tämä oli toiminta-ajatus ryhmän perustamiseen. Nykyisellään Uroskarhut on aikalailla irtautunut Rastikarhuista, koska suurin osa on joko lopettanut kilpasuunnistamisen tai vaihtanut seuraa. Nykyisellään Uroskarhut on Uroskarhut ry, joka vieläkin touhuu ihan omiaan mitä moninaisimmin tavoin, mutta yhdistyksen perustamisen pääajatus oli multisport tominnan tukeminen sekalaisen seurakuntamme jäsenille. Ja kuten tässä on huomattu, kaikki urheilu käy!

Instagram

Sisällön tarjoaa Blogger.

Archives

Lukijat