Taas vierähti viikko valkeissa merkeissä jo perinteeksi muodostuneella ylläksen ensilumiviikolla. Vaikka Uroskarhu osaanotto oli tänä vuonna muutamaa edellis vuotta hieman pienempi lähdettii kansallispuiston metsiin taas kohellus päällä ja ajatuksena tahkoa tunteja ja kilometreja laariin huonon talve varalle. Eikä tälläisiä treenimääriä kyllä yksin Porissa juoksemalla ikinä saisi aikaankaan. Kokonaisuudessaan taisi treeniviikolla tulla tunteja sellanen vajaa kolmekymmentä karhua kohden ja hiihtokilometrejä keskimäärin reilut 200.

Jos ei nyt tunti tunnilta tahkota jokaista hiihtokilometriä tänne blogiinkin niin nostetaan ainakin muutama sattumus mukaan.

Lauantain ja sunnuntain hiihtopäivien jälkeen tuli ajatus, että kyllä tänä vuonnakin jokin tunturi täytyy valloittaa. Kesänki ja Ylläs oli valloitettu viime vuonna. Kukas viime vuosina useastikin. Haluttiin siis lähteä kohti uusia ja tuntemattomia tuntureita. Vaihtoehdot latu- ja lumitilanteiden takia olivat hyvin rajalliset ja lopulta päädyttiin hankivaeltamalla vallatta Kuer:in tunturi Uroskarhujen haltuun. Edessä oli reilun 400m tunturin valloitus, jota edes auttoi edellisenä yönä satanut hienoinen lumikerros, joka oli piilottanut edellisten valloittajien jälkiä sopivasti ja noustessa eksyttiin useampaan kertaan reitiltä. Uroskarhu tyyliin vuori valloitettiinkin jyrkintä reunaa umpihangessa nousten kun takaisin tunturista laskeuduttaessa löydettii tallattu retkeilyreitti jota pitkin olisi voinut melkein lastenrattaitakin vetää tunturiin. Tunturin laelta ei kuvia nytten tännekään saada sillä epäonneksemme pilvet eivät olleet suotuisat vaan laskeutuivat Äkäslompolon ja Kuer tunturin ylle siten, että näkyväisyyys tippui lyhyeen. Tunturista alas tultaessa kokeiltiin kuinka hyvin hiihtosauva osaa takaisin mökille kun se heitettiin ilmaan ja lähdettiin umpihankeen sen osoittamaan suuntaan. Kyllä se sauva aika hyvin mökin suuntimaan osoittikin ja samalla saatiin hyvä syy poistua taas kerran ohjatulta uralta kohti metsiä.

Toinen viikon ehdoton kohokohta oli ehdottomasti keskiviikko, ei ainoastaan siksi että porukkaamme ilmaantui armeijan punaisista vahtimestarivetimistä Eetu, vaan myös siksi että illalla oli luvassa legendaarista KataCup sekoilua. Muiden läsnäolevien Uroskarhujen Kata kokemusten näyttessä puhdasta nollaa oli minun kokeneena kehäkettuna valistettava että tulevaa oli oikeastaan hyvin vaikea ennustaa. Ainoastaan oli tiedossa että luvassa oli päätöntä menoa lamput päässä ja lumihangessa. Uroskarhu viisikko ilmaantui KataCup näyttämölle toimineelle Äkäslompolon puolen laskettelukeskukselle hyvissä ajoin, vain turhautuakseen huomattuaan koko päivän sataneen lumen tuovan kisaan jälleen kymmenisen senttiä lisää haastetta. No Uroskarhut eivät tästä liikaa masentuneet vaan osasivat ottaa sisätiloissa lämmitellen rennosti muiden paahtaessa ulkona pimeässä mökkiä ympäri. Kohta oli kuitenkin jo lähdön aika ja paikalle olikin tepestellut hyvin mukavan kokonoinen joukkio suunnistajia. Lähöhuudon kajahdettua Uroskarhut tempaisivat totuttuun tyyliin kovaa alkuun ja taisi jossain vaiheessa olli viitoisjohtokin kyseessä. Pian kuitenkin sännättiin rinteen ala-asemalta kohti lumista metsää ja porukka hajaantui pariin letkaan, joista toista Eetu lähti johdattamaan. Pian metsään päästyämme alkoi hajanainen suunnistaja joukko tajuta, ettei kartasta tajua miteen vaan nyt mentiin ihan summan mutikassa. Karttaan oli toki merkattu paljon notkoja, mutta maastossa niitä oli vähintäänkin kaksinkertainen määrä. Koska KataCupin luonteeseen kuuluuen pienten rastilippujen osoittamilla rasteilla ei edes ollut hejastimia teki koko joukko heti ykköselle reilun kokoisen virheen ajaduttuaan avain liian ylös Eetun johdattelemana, Suurimman osan löydettyä ykkösen alkoi sitten kakkosen etsinä, joka sekin oli aivan hirveätä katseltavaa. Itse en tässä vaiheessa ollut vielä edes yköstä löytänyt ja muiden käsien näyttämään suuntaan lähdinkin sitä hamuilemaan yksin. Kyllähän se sieltä löytyikin ja kakkoselle otin tarkan polvisuunnan ja yritin pysyä kävellessä kartalla vaikka siitä ei kyllä tullut mitään. Päästyäni kakkosrastin läheisyyteen se kuitenkin sattumalta löytyi juuri silloin ja olin jälleen kärkikamppailussa mukana. Seuraavalle rastille lähdin hakemaan yläkautta uraa pitkin ratkaisua, mutta kiipeäminen umpihankeen oli aivan toivotonta. Rastin suuntaan lähtenyt kärkijoukko sen sijaan paineli rastista reilusti ohi kunnes Heikki joukon jatkona tajusi kurkata rastinotkoon. Seuraavilla rasteilla nousin vielä muutamien sattumien kautta kärkiletkaan joka ei pitänyt aivan hurjaa kyytiä. Alkujaan kovimmat juoksijat laskeva ryhmä, Eetu mukaan lukien, otti taas pummia ja muut Uroskarhut painivat omien ongelmiensa kanssa. Kisan ratkaisuvälinä voidaan jokseenkin pitää 9-10 väliä jossa tarjottiin jopa muutamaa kiertoreitinvalintaa lumihangessa juoksuun. Itse olin tässä vaiheessa aivan kärkiporukoissa mutta päätin kuitenkin ottaa riskillä ottaa oman reitinvalinna jolla olisi ollut mahdollista päästä karkuun. Oikealta rinnekoneuraa kiertävä reitti ei välttämättä olisi nopein mutta tässä maastossa piti rastinotossa olla erittäin tarkkana ja uskoin sen täältä käsin olevan helpointa. Eikä muuta kuin hirveätä painatusta rastia kohti. Vasta viimeisillä kymmenillä metreillä rastille tultaessa tajusin olevani siellä ensimmäisenä, muiden etsiessä sitä liian aikaisin. Tajusin kuitenkin, että he huomaavat kun käyn rastilla ja juoksevat heti perääni, mutta yritin kuitenkin hieman karkuun. Seuraava väli ovaa reisikoettelua ylämäkeen ja tämä ei itselleni maistunut ja jouduin antamaan kärjestä pari sijaa takkiin. Kolmantena toisiksi viimeiselle välille ei kuitenkaan ollut huono, mutta otin kuitenkin nyt väärän reitin valinnan ja tipuin lopussa kuudenneksi. Seuraavana Uroskarhuna maaliin tuli Hermanni, joka oli kuitenkin metsässä myllytellyt sen verran ympäriinsä että pari rastia oli jäänyt väliin. Eetu otti Uroskarhuista kakkos tilan muiden tullessa hieman perästä.

Jos ei sekavasta selostuksesta saanut mitään selkoa kannattaa ainakin katsoa alla olevan linkin takaa avautuva GPS-seuranta ja nauttia!
KataCup GPS-seuranta

Loppuviikko sujui Ylläksellä hieman rauhallisemmin, mitä nyt yksi auto saatiin saunaillan ohjessa ojaan.

Seuraavissa blogiteksteissä olisi tarkoitus valottaa tulevaa/meneillä olevaa paljukärry projektinpoikasta joten Stay Tuned!

Kari-Pekka Seppänen feat Roy Orbison