Rauma joutui nöyrtymään vielä ennen kisoja.

Kolme kovaa karhua lähti kohtaamaan Laitilaan asetetut sprintti haasteet. Turku sprint cupin viides osakilpailu järjestettiin nyt Laitilan keskustassa ja odotettavissa oli korttelirallia. Rata oli kuitenkin ihan kunnon vaativaaa suunnistusta, eikä läheskään niin helppoa, kuin odotin. Muutaman leudon päivän jälkeen talvi iski kuitenkin säähän ja lämpötila näytti -13 astetta kun kisapaikalle saavuttiin. Kisapaikalla ei taas näkynyt ketään muita kuin järjestäjiä kun matka-aikataulutuksessa ei oltu ihan onnistuttu. Perillä piti olla vasta vähän ennen kymmentä, mutta kello näyttikin yhdeksää. Eipä siinä mitään, vaan Uroskarhut alkoivat (kerrankin ajoissa) valmistautua kilpailuihin. Itsekkin tein jopa puolen tunnin alkuverryttelyn, joka on normaalia noin 25min enemmän. Lämmittely oli kuitenkin paikallaan, jotta lihakset saatiin tässä viileässä kelissä huippu iskuun. Oma suunnistussuoritukseni meni ihan mukavasti ilman virheitä, mutta lopussa hyydyttiin sen verran, että kärjestä jäätiin kyllä reippaasti.
K-P:n reitti.
Muidenkin Uroskarhujen kommenteista (Jarkko ja Petja) suoritukseen kuuli ettei jouksu ollut aivan parhaassa tikissä, mutta tässä on vielä hyvää aikaa treenata kesän kisoja kohti.

Jättipotti hakusessa

Kilpailun jälkeen Uroskarhut lähtivät tankkaamaan kohti Laitilan ABC:tä. Kaikkien (jopa itsensä) yllätykseksi kaikki karhut pysyivät urheilullisen ruuan parissa, eikä kukaan edes kauheasti hamuillut kohti hesburgeria. Noutopöydän antimien jälkeen alkoi Uroskarhuissakin olemaan sen verran virtaa, että totutun kaltaisia "hyviä ideoita". Päätettiin, että Uroskarhujen virkistyskassaan olisi vähän aika saada täytettä ja pistettiin oikein lottoon muutama rivi tulemaan. Tänä iltana sitten nähdään tullaanko karhut näkemään ensi syksyn sm-kisoissa limusiiniautossa paikan päällä. Veikkauspöydän luona koettiin myös odottamatonta draamaa, kun Petja onnistui jotenkin tiputtamaan puhelimensa pöydän rakoon. Petja itsekkään ei tiennyt miten oli onnistunut tässä. Rako oli juuri puhelimen levyinen ja puheli oli tippunut sen verran syvälle, että sitä oli hyvin vaikea ottaa sieltä pois. Petjan yritteäessä kynillä, lehdillä ja veitsillä saada lehteä ylös ja muiden panikoidessa ja pohtiessa erilaisia keinoja, alkoi tuntua että nyt oltiin kyllä kusessa. Ideoista paras ehkä oli Jarkon keksimä: "Täytetään se kolo vedellä", mutta ensi innostuksen jälkeen tajuttiin etteihän se toimi kun kolon pohjassa oli reikäkin. Lopulta Petja onnistui onkimaan puhelimensa, ilmeisesti veitsien avulla, ja matka pääsi taas jatkumaan, mutta oli siinä taas kokemusta kerraksi.


Huomenna kohti Pirkan hiihdon puolikasta, ja mahdollisesti parantelemaan viime vuoden aikaa.

K-P Seppänen