Varma testijuoksun lähestymisen merkki on se, kun flunssaa iskee joka puolella, ja joka mies tuntuu olevan jostain paikasta rikki. Samankaltaista ilmiötä oli myös nyt nähtävissä, kun maanantain testijuoksu lähestyi. Itsekin huomasin maanantai aamuna herätessäni jännittävän hieman edessä olevaa koitosta, mutta mitä turhia sehän on vain tollanen pieni kymmenkilometrinen rykäisy. Vaikka useampi Uroskarhu ei nyt testijuoksuun päässyt paikalle oli lähtöviivalla kuitenkin hyvin edustava joukko: Antti, VilleS, K-P, Aki, Roope ja Konsta. Rastikarhujen naisia edustivat Tiina ja Anni, ja olihan paikalla yksi hiisinkin mies: Riku.
   Kello 18.00 tapahtui lähtö Porinmetsän nollapaalulta kohti Katinkurua. Heti alkuun Aki ja Riku karkasivat muilta ja katosivat horisonttiin omia menojaan. Toiseksi ryhmäksi muodostui ensimäisellä kierroksella vetämänäni VilleS, Antti ja Anni. Loput kolme juoksijaa muodostivat oman viidenkilometrin juoksijoiden ryhmänsä. Alkumatkalla vauhti oli suht reipasta hölkkä vauhtia, tai niin se ainakin itsestäni tuntui. Tavoitteenani oli vetää tälle toiselle ryhmälle ensimmäinen kierros, ja sen jälkeen lähteä tekemään omaa juoksua. Eihän se menny ihan niin kuin strömssöössä. Aki ja Riku karkasivat koko ajan kauemmas, vaikka ennen lähtöäni olin suunnitellut, ettei heille pitäisi hävitä minuuttia enempää. Testijuoksu juostiin siis Katinkurun polkua kahdessa lenkissä siten, että kahden ja puolen kilometrin paalulla käytiin kääntymässä ja ottamassa vauhtia pari kertaa. Ensimäinen kerta sujui itseltäni suht hyvin ja ajatukset olivat vielä alkuperäisessä tavoitteessa. Viimeisen kilometrin ensimäiseltä kierrokselta täytyi kannustaa Konstaa, joka oli takaryhmästä noussut meidät kiinni ja aloitteli loppukiriään. Pahalta kuulemma tuntui, mutta hyvin mies sinnitteli kierroksen loppuun asti ja sai vielä otettua pienen kirinkin. Kuitenkin itselläni, kun palattiin lähtöpaikalle ja lähdettiin uudelle kierrokselle, alkoi jaloissa tuntua yllättävästi väsymisen merkkejä. Antti ja VilleS tuntuivat tässä vaiheessa melko väsyneiltä, mutta hyvin pojat vielä roikkuivat perässä. Ajattelin ettei vielä kannata lähteä kiristämään, koska kunnon fiilistä ei ollut. Viimeisellä kierroksella kilometrit taittuivat yllättävän tahmeasti ja kun porukka jossa juoksin, Annin johdolla, koko ajan kiristi vauhtia alkoi jaloissa tuntua yhä tuskaisemmalta. Kun oltiin toista kertaa kääntöpaikalla tiesin, että tulisin tippumaan ryhmästä, mutta vielä kilometrin sinnittelin mukana ennen kuin lopullinen noutaja tuli. Ryhmästä oli hieman aikaisemmin tippunut myös Antti, joka oli kyllä rohkeasti lähtenyt vauhtiin mukaan, mutta joka samalla tavalla kuin minä, hyytyi lopussa. Viimeinen kilometri oli tuskallisinta, varsinkin kun näki Annin ja uudelleen piristyneen Villen katoavan pikku hiljaa koko ajan kauemmas. Maaliin selvittiin kuitenkin juuri ja juuri ja sitten eikun maahan istumaan, ja lepuuttamaan jalkoja. Kärki oli kuulemma pistellyt Akin johdolla 41 minuuttiin, joka taitaa olla vuoden parhaimpia testijuoksuja tähän mennessä. Kuitenkin tavoitteena mielessä kannattaa kuitenkin pitää muistaa 40minuutin raja, johon uskon useammankin Uroskarhun vielä yltävän, kunha kausi menee pidemmälle. Tässä vaiheessa kauttahan ei edes pitäisi olla kunnossa vaan harjoitella kesää varten. Vaikka testijuoksu meni itseltäni huonosti on otettava positiivisesti ainakin se seikka, että tulevaisuudessakin on vielä parantamisen varaa jotta pääsee näyttämään Akille ja kumppaneille kunnon vauhtia. Seuraavaksi tähtäimessä Jämin SM-hiihtosuunnitukset, missä olisi tarkoitus olla hieman paremmassa kunnossa ja vähintääkin plaketti vauhdissa.


K-P Seppänen