lauantai 18. maaliskuuta 2017
Uroskarhujen porukka on totutusti tuttu näky ainakin kerran vuodessa Ylläksen laduilla ja metsiköissä. Blogista löytynee muutama legendaarinen blogitekstikin aiheeseen liittyen. Yleensä tämä hiihtokaudenhuipentuma on ajoittunut joulukuun alkuun, vuoden pimeimpään aikaan. Nyt oli kuitenkin koittanut valaistuksen aika Uroskarhujen historiassa joten Ylläksellekin voitiin lähteä nauttimaan kevät auringosta. Todellisuus nautintoleiristä oli tietenkin kaukana.

Tällä kertaa Yllästä ja sen tuntureita lähti valloittamaan totuttua pienempi mutta pippurisempi joukko. Uroskarhujen hallitusvastuun painamina PJ ja rahakirstunvartija ottiva etelästä hatkat ja lähtivät hakemaan kuntoa Isometännoususta.

Jotta treenileireissä olisi jotain järkeä on jokaisella treenipäivällä oltava tietenkin teemansa ja tämä filosofia toimikin koko leirin pohjarunkona.


LaiskaJaakon lauantai

Ensimmäiseen reeniin lähdettiin kovalla itseluottamuksella. Heti alkuun Isometsännousu koetteli huoltotiimin luomuksia. PJ:n huoltotiimi oli tehnyt taustatyön hyvin (thanks @Joppe) ja suksi toimi sekä ylä- että alamäessä. Välillä jopa sivumäessä. Rahakirstunvartialla oli luotto omaan suksihuoltoon, joka petti pahemman kerran. Pitkä pk-reeni viimeisteltiin juoksulenkillä jälleen kerran umpihangessa Kuertunturille, jossa taivaanrantaan laskeva auringo otti miehet iloisesti vastaan. Edellisen elämyksen jälkeen olikin aika korkata päivän olut joka oli aina myös teemaan liittyvä. Lauantaina se oli Teerenpeli-panimolta laadukas Laiska jaakko. Päivä päättyi rentoihin fiilistelyihin oman mökin suojissa päivän teeman mukaisesti.

Päivän tehopisteet. (Treenifiilis + oluen arvosana, molemmissa max 5)
PJ: 4+4
Rahakirstunvartija: 2+4


Auringonlasku Kuerin huipulta




Sattumusten sunnuntai

Launtai-illan ajatusriihessä laadittiin taistelusuunnitelma sunnuntaille. Myös päivän teema keksittiin ennustuksen omaisesti. Pertsalenkki suunnattiin Kukaksen huipun kautta kohti Peurakaltion latukahvilaa eikä aikaakaan kun päivä alkoi toteuttaa luonnettaan. Pari kilometria ennen Peurakaltiota vastaantuleva hiihtotoveri kaatui pahemman kerran jääden makaamaan ladulle huutaen kivusta. Tilannearvion jälkeen todettiin molempien säären luiden olevan murtuneet, ja paikalle soitettiin ammattiapua. Ammattiapua odotellessa ainut voitava oli antaa loukkaantuneelle lämmintä takkia. Äkäslompolon ensivasteyksikkö otti tilanteen haltuun ennen Kittilästä saapunutta ambulanssia. Tämä jälkeen paikalla alkoi olla sen verran seppää ja sankaria, että uroiden oli parempi poistua. Hyvin hoidetun tilanteen jälkeen munkkia voitiin kahmia kaksin käsin. Lenkin jälkeen saunomaan ja korkkaamaan päivän olut. Päivän olut oli Jounin Kaupan villikortti, Kiinan omaa (laatu?)tavaraa Tsingtao.
Kukasen huipulta voi tiirata kohti tulevaa kautta



Päivän tehopisteet:
PJ: 4+1
- "Olut petti pahemin kuin kuski"
Rahakirstunvartija: 4+2

Mutkattomienmotivaatiomäkien maanantai

Päivän tavoite oli nousta Pirunkuru. Treeni aloitettiin tasaisella jyystämisellä ja kropan väsyttämisellä. Kesängin keitaalla Pirunkuruun valmistauduttiin munkkitankkauksella. Sokerihumalan voimalla alettiin painaa kinkamaa ylös kohti sumuista huippua. Pilviverhon laidalta lasketeltiin umpihangessa takaisin ihmistenilmoille. Tasaisen tappavan ylämäkipäivän kruunasi juoksulenkki Kuerin huipulle. Päivän olut, porilaisen suuruudenhullun panimoteollisuuden lahja maailmalle, Muflonin IPA.



Pirunkuru

Päivän tehopisteet
PJ: 4+4
Rahakirstunvartija: 4+3

Taisteluiden tiistai

Keli oli nahkeampi kuin Ässien ylivoimapeli. Kalamiesten suksille suotiin ansaittu lepopäivä. Huonosta kelistä ja työläästä hiihtolenkistä ei jääny muuta kerrottavaa kuin huhupuheiden mukaan tuntureilla vieläkin kaikuvat voimasanat. Navettagallerialla pysähdyttiin ansaituille porkkanakakuille, jotka lievensivät hieman tilannetta. Hiihtolenkkiä lähdettiin illalla vielä kompensoimaan mäkivedolla. Pj:n mäkiveto eskaloitui tuttuun tapaan heti alkuvaiheessa. Rahakirstunvartija selvittyä mäen laelle, löytyi Pj maassa makaamassa ja hourailemassa jotain karhupitsasta. Henkisesti rankka päivä palkittiin Eväskorin karhupitsalla. Päivän oluessa luotettiin jälleen Teerenpelin tuotteisiin josta valittiin taisteluhenkeä kohottamaan Väinö.

Pj mäen laella


Päivän tehopisteet:
PJ: 2+5
Rahakirstunvartija: 1+4

Vapaan keskiviikko

Treenikilometrien väsyttämänä keskiviikko pyhitettiin vapaalle hiihtotyylille rinteeseen. Päivän sääennusteeeksi oli arvottu puolipilvistä ja heikkoa tuulta. Tämä saattoi olla tilanne alhaalla kylässä, mutta jälleen kerran tunturi osoitti olevansa oma maailmansa, jossa tällä kertaa tuuli tuiversi ja hernerokkasumu otti valtaa. Tuulensuojaa haettiin rinteiden metsäreiteiltä. Suorittainen mäessä otti veronsa ja ilta pidettiin vapaata lenkistä. Päivän oluessa mentiin vapaaseen tyyliin: Pyynikin Vapaa -sessio IPA.


Pj onnistui pujottamaan sukset puunoksan väliin



Päivän tehopisteet
PJ: 3+4
- "Jos ny pystys pysyis"
Rahakirstunvartija: 5+3
-"Kynnä sitä rinnettä!"

Toivon torstai

Torstaiaamulla menolippu otettiin Totovaaraan. Kyseessä tunnettu Aakenushiihto. Lähtöpaikalta saakkaa olisi ollut tarjolla ajettua latua koko paluumatkan, mutta Aakenus oli päätetty valloittaa. Nousu erämaalatua pitkin kohti Aakenuksen huippua aloitettiin aurinkoisessa säässä ja hyvällä fiilingillä. Huipulle noustessa tuuli yltyi kohti myrskylukemia. Tunturin päällä erämaalatu hävisi olemattomiin, mutta matkaa jatkettiin joutuisasti kantohangella. Pallilaella muutamat kalamiesten selfiet ja laskettelemaan kohti munkkitaukoa. Helpoksi luultu alamäkipätkä muuttui yhdeksi henkiseksi työmaaksi, kun erämaalatu muuttui umpihangeksi. Ensimmäisen kerran Fischerit alkoivat sakkaamaan puolitoista metrisessä hangessa. Umpihangessa ainoa toivonkininän herättivät latumerkinnät. 45 minuutin uurastamisen jälkeen umpihangen keskeltä löytyi lumikenkäreitti joka pyhänhengen lailla ohjatti pojat Pyhäjärvelle. Pyhäjärvellä oli paussin paikka, mutta matkaa oli vielä mätettäväksi. Kotamajalla pysähdittiin munkkimehuille jotka PJ vaihto jälleen porkkanakakkuun. Toivon torstai päättyi jälleen kerran Kuerin iltalenkille josta takaisin tullessa olikin hämärä jo ehtinyt laskeutua. Päivän olutkin oli toivoa täynnä: Toivo Kanavan Panimolta.



Team kalamiehet


Päivän tehopisteet
PJ: 5+4
- "Helppoa ja kivaa. Sekä olut että hiihto"
Rahakirstunvartija: 2+5

Vihoviimeinen viikinkipäivä

Vihoviimeisen viikingin päivä alkoi jo legendaksi muodostuneella Isomettän tasatyöntöhaasteella. Tällä kertaa haaste päätettiin ottaa tossissaan vastaan ja kellottaa muille Uroskarhuille pohja-ajat pöytään. Toki haasteensa tähän toi edellispäivän rasitukset mutta ainakin molemmat Uroot saatiin ylös asti. PJ kävi kellottamassa ajan 19.30 ja Rahakirstunvartija 21.00. Nousun jälkeen olikin helppo lähteä liipasemaan yllästä ympäri kun puoliväliin oli jo päästy. Tai näin ainakin teoriassa oli ajatus, mutta kyllä se viimeinen lenkki mentiin ihan puhtaasti viikinkien voimalla lumisateessa kohti Kesänginkeidasta (huom. PJ:n mielipide). Rahakirstunvartia oli luottanut koko viikon omaan huoltotyöhön ja viimeisenä päivänä luotto omaan työhön palkittiin. Vaikka lumipyry painoi päälle, niin silti suksi luisti naatiskellen. Joka tapauksessa nimensä mukaisesti auringo pilkahti Kesänginkeitaalla ja kesä näytti olevan jo hetken lähempänä. Muutama kilometri menikin siitä ajatuksesta nautiskellessa ennen kuin lopussa päästiin vitutuksensuolle (tietäjät tietää). Totusti lenkin loppuosaan sijoittuvalla suonpätkällä suksi ei luista ja voimat ovat lopussa ja niin oli nytkin. Viimeiset välikirit siivittivät Uroot kuitenkin takaisin mökin lämpöön jossa alkoi armoton tankkaus. Perimätiedon mukaan jopa viikingit olisivat jäänee kakkoseksi tälle viimeisen ehtoollisen kattauksille. Päivän oluena toimivat ravintola Haraldin omat Viikinkioluet joista makuina hunajalager sekä savuolut


Viikko lukuina


Päivän tehopisteet
PJ: 1+4
Rahakirstunvartija: 5+5
-"Nälkää jäi sekä hiihtoon että olueen"



-PJ & rahakirstunvartija




maanantai 27. helmikuuta 2017

Nyt kun Lahden hiihtotragediasta alkaa pikkuhiljaa toipumaan ja elämä alkaa taas normalisoitua, voi blogiinkin muistella viikonlopun omia hiihtotreenejä.
Lahden MM-hiihtojen jälkeen heti kovimmat hiihdot käytiin Jämin hiihtopyhätössä ja kuumimmat jälkipelit PSH:n saunassa. Kyseessä on jo perinteeksi muodostunut Rastikarhujen hiihtoleiri Jämillä.
Leiri alkoi perjantaina heti hiihtotreenillä. Jo ensimmäisessä hiihtoreenissä oli aistittavissa lauantaina koittavan hiihtosuunnistusmästaruuskilpailun ja molympialaisten osakilpailu aiheuttama painostus.
Tunnelman virittyneisuuden saattoi aistia hiihtolenkillä yllättävinä välikireinä ja pelotteluvetoina.

Edellisenä viikonloppuna polkaistiin käyntiin uroskarhujen molympialaiset 2017. Kisa tulee kestämään koko 2017 vuoden eri osakilpailuineen ja yhteispisteet ratkaisevat voiton vuoden lopussa. Kilpailuvuosi aloitettiin Porin keskussa hämärissä oloissa pokeri-illan muodossa. Panoksena oli Uroskarhujen pokerimästaruus. Pelin kulusta mainittakoon ainakin KP:n ja Eetun räväkkä aloitus heittämällä ensimmäisten kierrosten aikana all-in. Kp karsiutui ja Eetu korjasi potin, jolla pystyi hissuttelemaan viimeisille kierroksille. Eetu, Riku ja Petja söivät muilta pelimerkkejä tasaisen tappavaan tahtiin. Eetu ja Petja selvisivät finaalikierroksille, ja peli ratkaistiin lopulta jätkähailla ja kakkosparilla Eetun hyväksi.

Molympialaisten toinen osalaji oli lauantain hiihtosuunnistuskilpailu. Kilpailu startattiin PSH:n majan sisältä valkoisen paperin kanssa, johon piti itse piirtää rata ja kartan kohteet joita tunsi tarvitsevansa. Kilpailu alkoi pelonsekaisin tunnelmin ja ensimmäisenä ovesta pihalle säntäsi Ville, Petja ja Pyry. Allekirjoittaneella menivät pasmat sekaisin alun häsellyksessä ja kartta piti varmuuden vuoksi piirtää kahdesti. Piirtämisessä meni aikaa tuhottomasti hukaan ja kaikki kilpailijat ehtivät jo ladulle ennekuin monot olivat jalassa. Kilpailun käänne tapahtui neljännellä rastilla, jota Eetu, Kp, Heikki ja Pyry pummasivat heikosti piirretyn kartan vuoksi.

 Osakilpailu voittaja Villen kommentit kisasta:
"Piirto sujui nopeasti ja pääsin matkaan toisena noin minuutin Petjan jälkeen samalla Pyryn ja Rikun kanssa. Riku hävisi melkoisesti heti monojen laitossa ja Pyry jäi taakse suksien laitossa. Ei muuta kuin täysillä kohti lentokenttää. No karttahan tippui heti alkuunsa parin sadan metrin päästä lähdin sitä hakemaan. Siinä vaiheessa suurin osa kuittasi ohi. Hiihtoputken parkkipaikan hiekalla jäin pääryhmästä jälkeen ja takaa-ajokin muuttui ykkösrastin jälkeen lähinnä eron pitämiseksi saman. Nelosrasti oli kilpailun haastavin ja kärkiryhmä Eetu, K-p, Hegu ja Pyry tekivätkin suuren virheen, joka olisi ollut estettävissä yhden viivan piirrolla karttaan. Pääsin kuittaamaan kärkeen riku melkein kannoilla. Kilpakympin nousu teki tehtävänsä ja loputkin voiman rippeet tuntuivat huvenneen, joten oli aika ottaa sukset pois ja juosta ylös, lopputulos plus miinus nolla. Riku pysyi yhä minuutin päässä. Viides ja kuudes rasti olivat helppoja ja enää edessä oli lasku takaisin majalle. Ja edessä pelkkää mainetta ja kunniaa, sillä myös leiriviesti voitto tuli napattua omalle joukkueelle."

Alhaalla ensimmäisenä alkuperäinen kartta, jonka pohjalta oma kartta tuli piirtää. Alkuperäisen kartan alla kuuden taistelijan luomukset.









Omien kisailujen jälkeen jännitettiin Lahden kisojen naisten skiathlonia. Kovan kannustuksen turvin Krista Pärmäkoski korjasi hopemitalin kotiin ja avasi Suomen mitalitilin. Lahden kisojen jälkeen Jämin hiihtopyhätössä starttasi jo perinteeksi muodostunut leiriviesti. Viestissä oli kuusi osuutta ja lajit olivat hiihto ilman sauvoja, tasatyöntö, ilman oikeaa suksea, ilman vasenta suksea, ilman toista sauvaa ja ankkuriosuudella vapaa hiihtotyyli.


Illan kuntopiirin ja säbäpelien ja saunan jälkeen näkyi koko porukasta kilometrien ja treenituntien rasitus. Sunnuntain viimeiselle pitkälle pk:lle kertyi 27km matkaa. Allekirjoittaneelle kertyi leirin saldoksi 77km ja 9,5h tuntia reeniä. Tästä on hyvä lähteä taas kohti uusi haasteita.

Loppuun vielä molympiavuoden tämän hetkinen tilanne.




-Jakke






keskiviikko 18. tammikuuta 2017
Kun alunperin lähdettiin suunnittelemaan tapahtumaa josta myöhemmin muotui Puuvilla Challenge yhtenä tärkeänä pohdittavana kysymyksenä oli: Mikä tekee siitä meidänlaisen, erilaisen, kuin muut tapahtumat?

Vastaus kysymykseen rakentui hyvin pitkälti siihen että halusimme tehdä tapahtuman sellaisen tapahtuman kaikille johon itse haluasimme osallistua. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita? No, ehkä osuus siitäkin, mutta ennen kaikkea halusimme tehdä tapahtuman jossa jokainen pääsee kokeilemaan suunnistusta uudessa, mutta tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Halusimme alusta asti että kynnys osallistua on mahdollisimman pieni. Tämä oli esimerkiksi pääsyy sille miksi emme ota ennakkoilmoittautumisia vaan vasta kisapäivän aamuna voi päättää ottaakko haasteen vastaan.

Puuvillan kauppakeskus koostuu eritasoista joita yhdistää portaat, liukutasot, liukuportaat sekä hissi. Olimme toisen kysymyksen edessä: Mitä tehdä näille elementeille joista ainoastaan portaat ovat stabiileja muiden olessa suhteellisen jatkuvassa liikkeessä? Vastaus kysymykseen kaksi ratkaisu myös ongelman kohdassa yksi. Suunistuskilpailuissa perustehtävänä on kartan avulla päästä paikasta A paikkaan B mahdollisimman nopeasti. Mielestämme on siinä kohtaa hieman epärelevanttia vaatia miten paikasta A paikkaan B pääsee. Tästä syystä päädyimme seuraavanlaiseen lopputulokseen kaikkia (portaat, liukutasot, liukuportaat ja hissi) saa käyttää oman mielen mukaan, turvallisuustekijät huomioiden.

Ota haaste vastaan ja tule selvittämään kumpi on Sinun valintasi. Hissi vai portaat?


tiistai 17. tammikuuta 2017
Reilu pari viikkoa sitten Heikin tekemän kovan uurastuksen jälkeen ensimmäinen Puuvillan sisäsuunnistuskartta saatiin ulos tulostimesta. Maanantain testijuoksujen jälkeen rastit ja radat alkavat pikkuhiljaa löytää paikkansa Puuvillan sokkeloista. Vaikka Puuvilla saattaa tuntua melko yksinkertaiselta pohjapiirustuksen ja kauppojen sijoittelun kannalta, on sisäsuunnistuspaikkana Puuvilla mitä parhain. Useampi erilainen kerros sekoittavat varmasti kokeneemmankin suunnistajan pään. Itse ratamestarikin joutui testijuoksussa muutamaan kertaan pähkäilemään oikeaa reitinvalintaa. Poikkeuksellisen suunnistamisesta tekee erikoiskohteina toimivat liukuportaat ja hissit, jotka mahdollistavat luovan reitinvalinnan. Liukuportaissa kannattaa miettiä hyvissä ajoin kulkusuunta, ettei tule ylläreitä. Nopea tempoisen testijuoksun aikana hissi ei tuntunut yhtään hullummalta vaihtoehdolta tarjoten pienen hengähdystauon.

Alhaalla karttapala sunnuntain kartasta.



Makustelupala kartasta


Jännityksellä sunnuntaita odottaen,

Jarkko
ratamestari



sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Eikös tuo suunnistuskin oo vähän tollasta aarteenetsintää, hä?


Kuva: @OrienteeringMemes Facebook


Monen mielestä suunnistus sitä kun kura lentää ja rapa roiskuu

Kuva: @OrienteeringMemes Facebook

Me Uroskarhuissa uskomme että suunnistus on kaikkea edellä, mutta sittenkin jotain aivan muuta. Miten niin edes voi olla? Suunnistus on kärjistäen urheilulaji missä pyritään pääsemään paikasta A paikkaan B mahdollisimman nopeasti, käyttäen kulloinkin hyväksyttyjä navigaatiomenetelmiä joista tärkein on kartta. Se missä, milloin, miten ja miksi suunnistusta tapahtuu voi taas vaihdella tapauskohtaisesti hyvinkin paljon.

Jotta mikä ihme se sellanen sisäsuunnistus sitte o?

Sisäsuunnistus on rakennuksen sisällä harrastettava suunnistuksen muoto jossa haasteen tuovat eri kerrokset ja nopea vauhti. Rakennuksen sisätilat, erityisesti ostoskeskukset tarjoavat keli varmat olosuhteet suunnistuksen talviharjoitteluun. Lähtökohtaisesti sisäsuunnistus tarjoaa kuitenkin myös lajiin harjaantumattomille erinomaisen mahdollisuuden kokeilla taitojaan sillä kauppakeskuksen sisällä ei pitkälle voi eksyä. Haastetta radalla tuovat eri kerrosten välisten kulkureittien löytäminen ja vauhti. Sisäsuunnistustapahtuman kesto vaihtelee tapahtumapaikasta riippuen mutta yleensä tapahtuman keskimääräinen suoritusaika rajautuu 5-15min joten vauhtia saa reitillä myös pitää.

Oheinen Uroskarhut Production teettämä opetusvideo koostaaa kuvan kanssa mistä on kyse


Jos ei homma vieläkään ole klaari tai homma vaikuttaa sen verran hämärältä että sitä voisi lähteä kokeilemaan niin ei muuta kuin suunta kohti Puuvillan Kauppakeskusta sunnuntaina 22.1.2017
keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Idea tasolla sisäsuunnistustapahtuma Puuvillan-kauppakeskukseen on pyörinyt jo useamman vuoden ajan ilmoilla, mutta nyt on koittanut aika toimia ja tarttua haasteeseen. Tapahtuman aikaan saamiseksi tarvitaan vahvoja yhteistyökumppaneita ja kun Puuvilla-kauppakeskus tarttui asettamaamme haasteeseen positiivisesti oli aika laittaa järjestelyt pyörimään.

Tällä hetkellä kun tapahtumaan on aikaa T-46päivää ollaan tilanteessa jossa visio tapahtuman rakenteesta ja kulusta on selkeä, mutta käytännössä järjestelypalapeli täytyy vielä näistä erillisistä palasista koota yhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi.

Tapahtuman visio:
Haastaa ihmisiä kokeilemaan jotain uutta ja elämyksellistä helposti lähestyttävässä ympäristössä
Kuten jo tapahtuman visiosta käy ilmi, tarkoituksena ei ole tehdä tapahtumaa pelkästään suunnistaville pihkaniskoille vaan tarkoituksena on tarjota jotain uutta kokeiltavaa kaikille taustasta riippumatta. Kauppakeskus miljöönä on viime vuosikymmeninä tullut vahvasti isommaksi osaksi yhteiskuntamme elämää, mutta nyt haluamme rikkoa vähän rajoja tuoda kauppakeskusta esille hieman erilaisesta näkökulmasta.



Tästä alkaa virallisesti polku kohti Puuvilla Challenge 2017 - kilpailua. Seuraamalla Uroskarhujen blogia pysyt kärryillä tapahtuman järjestelyistä ja tulet näkemään miten rakennetaan ennennäkemätön tapahtuma tammikuun 22. Puuvillan Kauppakeskukseen.



Järjestelyorganisaatioporukkaryhmäjoukko

Uroskarhut

Uroskarhut

About

"Uroskarhut on vuonna 2008 perustettu rastikarhujen miesten edustusryhmä. Mottona miehillä toimii: "Hauskaa suunnistaen", jota toteutetaan mitä moninaisimmin tavoin." Tämä oli toiminta-ajatus ryhmän perustamiseen. Nykyisellään Uroskarhut on aikalailla irtautunut Rastikarhuista, koska suurin osa on joko lopettanut kilpasuunnistamisen tai vaihtanut seuraa. Nykyisellään Uroskarhut on Uroskarhut ry, joka vieläkin touhuu ihan omiaan mitä moninaisimmin tavoin, mutta yhdistyksen perustamisen pääajatus oli multisport tominnan tukeminen sekalaisen seurakuntamme jäsenille. Ja kuten tässä on huomattu, kaikki urheilu käy!

Instagram

Sisällön tarjoaa Blogger.

Archives

Lukijat