Kari-Pekka, eli K-P, eli Kapa, syntyi vuonna 1994 . Asuinpaikkana toimii tällä hetkellä Porin Yyteri, mutta hienosta uimarannasta huolimatta tapaa tämän metsänkasvatin kuitenkin todennäköisemmin metsästä lenkiltä.

Suunistuksen K-P aloitti 5-vuotiaana ja pysyi huipulla yllättävän pitkään kunnes 11-13 alkoivat vaikeudet ratojen vaikeutuessa. Nyt 17-vuotias K-P hakee uutta nousua huipulle tähtäämällä juoksukunnon parantamiseen ( ja Tumpin ja Begin voittamiseen).

K-P on elämänsä aikana harrastellut kaikenlaista ja tulee aina harrastamaan, mutta suunnistus on aina ykkönen. Jos kuitenkin löydät jonkin nerokkaan tai muuten vain hullun lajin voit ehdottaa K-P:lle sitä ja niin hän alkaa harrastaa.

K-P on totuttu nyttemmin näkemään viestien aloittajana ja viime vuoden Jukolan viestissä hän jopa onnistui karistamaan muut kannoiltaan avausosuuden ensimmäiselle rastille mennessä, mutta jostain kumman syystä kaikki muut tulivat rastille eri suunnasta ja jotkut jopa nopeammin. Kaikki kuitenkin käy pitkästä yöstä lyhyeen putkiosuuteen.

Kun K-P:lta kysyttiin hänen saavutuksistaan mies meni aivan hämilleen ja ihmetteli voiko kisoissa todella voittaakin.

Uroskarhut

Uroskarhut

About

"Uroskarhut on vuonna 2008 perustettu rastikarhujen miesten edustusryhmä. Mottona miehillä toimii: "Hauskaa suunnistaen", jota toteutetaan mitä moninaisimmin tavoin." Tämä oli toiminta-ajatus ryhmän perustamiseen. Nykyisellään Uroskarhut on aikalailla irtautunut Rastikarhuista, koska suurin osa on joko lopettanut kilpasuunnistamisen tai vaihtanut seuraa. Nykyisellään Uroskarhut on Uroskarhut ry, joka vieläkin touhuu ihan omiaan mitä moninaisimmin tavoin, mutta yhdistyksen perustamisen pääajatus oli multisport tominnan tukeminen sekalaisen seurakuntamme jäsenille. Ja kuten tässä on huomattu, kaikki urheilu käy!

Instagram

Sisällön tarjoaa Blogger.

Archives

Lukijat