Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hiihtosuunnistus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hiihtosuunnistus. Näytä kaikki tekstit
maanantai 27. helmikuuta 2017

Nyt kun Lahden hiihtotragediasta alkaa pikkuhiljaa toipumaan ja elämä alkaa taas normalisoitua, voi blogiinkin muistella viikonlopun omia hiihtotreenejä.
Lahden MM-hiihtojen jälkeen heti kovimmat hiihdot käytiin Jämin hiihtopyhätössä ja kuumimmat jälkipelit PSH:n saunassa. Kyseessä on jo perinteeksi muodostunut Rastikarhujen hiihtoleiri Jämillä.
Leiri alkoi perjantaina heti hiihtotreenillä. Jo ensimmäisessä hiihtoreenissä oli aistittavissa lauantaina koittavan hiihtosuunnistusmästaruuskilpailun ja molympialaisten osakilpailu aiheuttama painostus.
Tunnelman virittyneisuuden saattoi aistia hiihtolenkillä yllättävinä välikireinä ja pelotteluvetoina.

Edellisenä viikonloppuna polkaistiin käyntiin uroskarhujen molympialaiset 2017. Kisa tulee kestämään koko 2017 vuoden eri osakilpailuineen ja yhteispisteet ratkaisevat voiton vuoden lopussa. Kilpailuvuosi aloitettiin Porin keskussa hämärissä oloissa pokeri-illan muodossa. Panoksena oli Uroskarhujen pokerimästaruus. Pelin kulusta mainittakoon ainakin KP:n ja Eetun räväkkä aloitus heittämällä ensimmäisten kierrosten aikana all-in. Kp karsiutui ja Eetu korjasi potin, jolla pystyi hissuttelemaan viimeisille kierroksille. Eetu, Riku ja Petja söivät muilta pelimerkkejä tasaisen tappavaan tahtiin. Eetu ja Petja selvisivät finaalikierroksille, ja peli ratkaistiin lopulta jätkähailla ja kakkosparilla Eetun hyväksi.

Molympialaisten toinen osalaji oli lauantain hiihtosuunnistuskilpailu. Kilpailu startattiin PSH:n majan sisältä valkoisen paperin kanssa, johon piti itse piirtää rata ja kartan kohteet joita tunsi tarvitsevansa. Kilpailu alkoi pelonsekaisin tunnelmin ja ensimmäisenä ovesta pihalle säntäsi Ville, Petja ja Pyry. Allekirjoittaneella menivät pasmat sekaisin alun häsellyksessä ja kartta piti varmuuden vuoksi piirtää kahdesti. Piirtämisessä meni aikaa tuhottomasti hukaan ja kaikki kilpailijat ehtivät jo ladulle ennekuin monot olivat jalassa. Kilpailun käänne tapahtui neljännellä rastilla, jota Eetu, Kp, Heikki ja Pyry pummasivat heikosti piirretyn kartan vuoksi.

 Osakilpailu voittaja Villen kommentit kisasta:
"Piirto sujui nopeasti ja pääsin matkaan toisena noin minuutin Petjan jälkeen samalla Pyryn ja Rikun kanssa. Riku hävisi melkoisesti heti monojen laitossa ja Pyry jäi taakse suksien laitossa. Ei muuta kuin täysillä kohti lentokenttää. No karttahan tippui heti alkuunsa parin sadan metrin päästä lähdin sitä hakemaan. Siinä vaiheessa suurin osa kuittasi ohi. Hiihtoputken parkkipaikan hiekalla jäin pääryhmästä jälkeen ja takaa-ajokin muuttui ykkösrastin jälkeen lähinnä eron pitämiseksi saman. Nelosrasti oli kilpailun haastavin ja kärkiryhmä Eetu, K-p, Hegu ja Pyry tekivätkin suuren virheen, joka olisi ollut estettävissä yhden viivan piirrolla karttaan. Pääsin kuittaamaan kärkeen riku melkein kannoilla. Kilpakympin nousu teki tehtävänsä ja loputkin voiman rippeet tuntuivat huvenneen, joten oli aika ottaa sukset pois ja juosta ylös, lopputulos plus miinus nolla. Riku pysyi yhä minuutin päässä. Viides ja kuudes rasti olivat helppoja ja enää edessä oli lasku takaisin majalle. Ja edessä pelkkää mainetta ja kunniaa, sillä myös leiriviesti voitto tuli napattua omalle joukkueelle."

Alhaalla ensimmäisenä alkuperäinen kartta, jonka pohjalta oma kartta tuli piirtää. Alkuperäisen kartan alla kuuden taistelijan luomukset.









Omien kisailujen jälkeen jännitettiin Lahden kisojen naisten skiathlonia. Kovan kannustuksen turvin Krista Pärmäkoski korjasi hopemitalin kotiin ja avasi Suomen mitalitilin. Lahden kisojen jälkeen Jämin hiihtopyhätössä starttasi jo perinteeksi muodostunut leiriviesti. Viestissä oli kuusi osuutta ja lajit olivat hiihto ilman sauvoja, tasatyöntö, ilman oikeaa suksea, ilman vasenta suksea, ilman toista sauvaa ja ankkuriosuudella vapaa hiihtotyyli.


Illan kuntopiirin ja säbäpelien ja saunan jälkeen näkyi koko porukasta kilometrien ja treenituntien rasitus. Sunnuntain viimeiselle pitkälle pk:lle kertyi 27km matkaa. Allekirjoittaneelle kertyi leirin saldoksi 77km ja 9,5h tuntia reeniä. Tästä on hyvä lähteä taas kohti uusi haasteita.

Loppuun vielä molympiavuoden tämän hetkinen tilanne.




-Jakke






keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Hiihtosuunnistus kilpailut jatkuivat sunnuntaina sprinteillä. Aamulla mökillä pakkanen huiteli n. -35 asteessa, mutta jo pienen matkan jälkeen maisematietä ylös pakkanen laski parisen kymmentä astetta. Kilpailupaikalla Ylläsjärven puolella pakkasta oli enää n.12 astetta, mutta navakka tuuli tuntui kirpeältä. Kilpailu sujui tällä kertaa ilman hylsyjä ja matkakin oli lyhyt joten suuria virheitä ei ehtinyt tekemään.  Hermanni ja Jarkko olivat myös lähteneet kiertämään tunturia ja tulivat kilpailupaikalle. Joten takaisin suunnattiin hiihtojoukolla jossa olivat siis Hermanni ja Jarkko sekä Ville, Eetu ja Kapa.

Maanantaiaamulla pakkanen huiteli jo melkein neljässä kymmenessä joten Eetu, Jarkko, Kapa ja Ville päätyivät hakeutumaan lämpimämpiin olosuhteisiin laskettelun merkeissä. Ensin oli kuitenkin edessä tunnin kävely ylämäkeen hissien ala-asemalle. Kävelyä tuli tehty vielä hieman lisää kun päätimme siirtyä Ylläsjärven puolelle paremmille rinteille laskettelemaan ja taas talsittiin noin puoli tuntia. Rinteessä pakkasta oli alle -15 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta koko ajan eli noin puolitoista tuntia. Heti ensimmäiseksi päätettiin laskea Ylläsjärven puolella Maailman Cupin musta rinne. Yllättävän nopeasti löytyi tuntuma, mutta oudoksestaan reidet menivät kyllä kunnolla hapoille. Hyvän aikaa auringonlaskun jälkeen päätimme lähteä palailemaan takaisin majapaikkaan. Takaisin tulo rinteiltä sujui melko nopeasti, kun päätimme laskea pyörätietä suksilla. Illalla Jarkko ja Ville menivät vielä perinteisen lenkille.

Tiistaina lähdettiin porukalla kiertämään tunturia perinteisellä. Jarkko ja Petja olivat liikkeellä vapaan suksilla. Petja otti hieman lyhyemmin ja kääntyi Tunturijärven jälkeen palaillen Velhon kodan kautta takaisin. Matka sujui hyvin Tunturijärven ja Ylläsjärven kautta Kesänginkeitaalle asti. Kahvitauon jälkeen Kapa ja Eetu saivat idean, jonka järkevyydestä voidaan keskustella vielä pitkään. Päädyimme kapuamaan Pirukurua pitkin Kesänki tunturille. Jakke oli ainoa järkevä ja palaili suoraan mökille. Alkumatka sujui vielä suksia sujutellen mutta puolet matkasta jouduttiin kapuamaan jalkaisin. Tunturin päältä laskettiin umpihangessa kirjaimellisesti metsään eikä useilta kaatumisilta vältytty lumen vaihdellessa jään sekaisesta pehmeään hankeen. Lumen alta löytyi tunturi rakka joka ei ollut kovin hellävarainen suksien pohjille. Sunde ja Hermanni päätyivät lyhyempään reitinvalintaan takaisin hoidetuille laduille jättäen Kapan ja Eetun jatkamaan omaa hölmöilyään umpihangessa, joka oli heidän mielestä todella hienoa. Umpihanki reissusta saatujen vammojen paikkailun ja jälkeen oli vuorossa yöhiihtosuunnistus harjoitus Ylläsjärven puolella. Eetu ja Kapa lähtivät sinne hiihtäen, kun taas Jakke, Ville ja Petja tyytyivät autokyytiin. Välillä melko sakeakin lumisade hidasti matkan tekoa ja seitsemän kilsan rataan meni auto ryhmältä hieman yli tunti. Maaliin tultiin Eetun ja Kapan vasta saapuessa paikalle. Edessä oli vielä hiihtomatka takaisin, jonka ensimmäinen porukka hiihti Kesänginikeitaan kautta. Eetu ja Kapa päätyivät aikanaan Ylläksen ylitykseen laskettelurinteitä pitkin.

Keskiviikkona Kapa teki hiihtosuunnistustreenin Äkäslompolon puolella. Jakke, Sunde, Hermanni ja Eetu suuntasivat vapaalla kohti Kotamajaa. Pakkanen oli mukavasti lauhtunut ja nollakeli odotti. Alkumatka sujui mukavasti tasamaalla, mutta Kukaksen rinteillä jokaisen hiihtäjän pumppu alkoi varmasti takoa napakkaa tahtia. Kotamajan jälkeen paluumatka alkoi ja matkan varrella pistäydyttiin Latvamajan latukahvilaan kahville ja munkille. Loppumatka sujui ongelmitta upeita maisemia päivitellessä. Illalla Jakke, Sunde ja Hermanni suuntasivat kohti Isometsän nousua. Jakelle matkan teko riitti ylhäällä. Sunde ja Hermanni jatkoivat sitkeinä kohti Velhokotaa ja sen alamäkiä. Illalla oli alkanut uudelleen pakastaa joten ladut olivat melko liukkaassa kunnossa.  Velhokodalta oli enää kivenheitto mökille. Saunomisen jälkeen tarjolla oli lettujen paistoa. Nyt valmistautumaan huomisen pitkään lenkkiin, josta varmasti tulee yhtä mielenkiintoinen kuin edellisistä.
- Ville, Jarkko, Hermanni
tiistai 22. tammikuuta 2013

Nyt on sitten hisukausikin avattu vuoden 2013 osalta: 3.9km rykäisy Porinmettässä. Vaikka rata ei ollut vaativa tuli huomattua miten erilaista hisu on, ainakin ensimmäisellä kerralla. Rata tarjosi melko suoraviivaista reitinvalintaa ja muutamia oikoja tuli ainakin omalta osaltanikin tehtyä. Oijjoissa tarvisi kyllä olla melko tarkkaavainen ettei rikkonut suksiaan maanalta paljastuviin kiviin, sillä Porinmetsänkään lumitilanne ei tällä hetkellä ei ole mikään runsas. 5-6 välillä tarvisi ottaa ihan kävelyksi koko hiihto jottein suksen pohjat raapiintuisi pilalle. Kiitosta harjoituksesta voi antaa Vartion Kaj lisäksi myös Petjalle joka oli mennyt kaatamaan kaikki puut latu urille. Tästä se hisu kausi sitten lähtee ja huipentuu Jämin SM-hisuihin. Ei ole kauhean pitkä kausi ei, mutta otetaan siitäkin kaikki irti koko Uroskarhu rintamalla.

Viime viikonloppuna tuli osallistuttua satakunnan toisen huippuseuran, Hiisirastin, sprinttileirille Espooseen ja leirillä päästiin suunnistamaan myös pääkaupunkimme sykkivään sydämeen. Sprinteistä reittiä löytyy rastikarhujen karttagalleriasta Karttoja.

K-P Seppänen

Uroskarhut

Uroskarhut

About

"Uroskarhut on vuonna 2008 perustettu rastikarhujen miesten edustusryhmä. Mottona miehillä toimii: "Hauskaa suunnistaen", jota toteutetaan mitä moninaisimmin tavoin." Tämä oli toiminta-ajatus ryhmän perustamiseen. Nykyisellään Uroskarhut on aikalailla irtautunut Rastikarhuista, koska suurin osa on joko lopettanut kilpasuunnistamisen tai vaihtanut seuraa. Nykyisellään Uroskarhut on Uroskarhut ry, joka vieläkin touhuu ihan omiaan mitä moninaisimmin tavoin, mutta yhdistyksen perustamisen pääajatus oli multisport tominnan tukeminen sekalaisen seurakuntamme jäsenille. Ja kuten tässä on huomattu, kaikki urheilu käy!

Instagram

Sisällön tarjoaa Blogger.

Archives

Lukijat