Pages

lauantai 14. joulukuuta 2013

Lisää reeniä

Keskiviikon plussa kelit olivat ohi ja pakastunut ilma oli jäädyttänyt ladut huippukuntoon. Torstaina oli siis vuorossa pitkä lenkki. Reittisuunnitelmia arvottiin monesti, kunnes päädyttiin tyydyttävään ratkaisuun. Laskelmien mukaan kilometrejä piti tulla n. 45. Matkaan lähdettiin aamun valjetessa viiden miehen joukolla, jonka muodostivat Kapa, Ville, Jakke, Hermanni ja Eetu. Kun ladut olivat jäisen liukkaat, niin matkavauhti nousi kohtuullisen korkealle. Matka eteni rattoisasti muutaman välikirin tahdittamana. Alkuun edettiin suunnitelmien mukaan Kotamajan kautta Ylläsjärvelle ja sieltä Aurinkotuvalle. Loppumatkasta Eetu ja Kapa valitsivat lyhyemmän reitin mennen Tunturijärveltä suoraan takaisin, kun Ville, Jakke ja Hermanni lähtivät vielä kiertämään Velhonkodan kautta. Velhonkodalle laskettaessa päätettiin mennä letkassa. Lopputuloksena Jakke makasi penkassa turvallaan sukset kohti taivasta. Matkaa kertyi lopulta 50 kilometriä ja aikaa meni vartin vajaa neljä tuntia. Illalla käytiin vielä pienellä juoksu lenkillä ja paistettiin makkaraa grillikodassa.

Perjantaina oli viimeinen päivä kerätä kilometrejä. Aamupäivällä vuorossa oli vetoharjoitus. Siinä porukka hieman hajaantui. Kapa teki harjoituksen yksin lähtien matkaan puolituntia muita ennen. Kapa hiihti vielä vetojen jälkeen Ylläksen ympäri. Ville ja Jakke tyytyivät tekemään vetoja Tunturijärven puoleisessa loivassa nousussa, kun taas Hermanni ja Eetu pyrkivät selättämään pahamaineisen Isometsän nousun. Iltapäivällä oli puhe pitää yllä Uroskarhujen perinnettä, eli hiihtää Isometsän nousu pelkällä tasatyönnöllä ylös. Perinnettä lähtivät toteuttamaan kuitenkin vain Jakke, Ville ja Hermanni. Liukkaan ladun ansiosta tämä ”grande finale” tuntui kuitenkin yllättävän kevyeltä. Vuorossa oli vielä tavaroiden pakkausta ja illan viettoa, joka päättyi neljän aikoihin revontulia katsellessa.

Ensimmäinen kaamospäivä valkeni lauantaina kylmänä, pakkasen ollessa -25 astetta. Kymmenen aikoihin alkoi pitkä matka takaisin Poriin.

Oulun eteläpuolelta hankia muistellen Ville ja Jakke

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti