Pages

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kohti Jukolaa!

Kolme päivää.. Sen verran on aikaa yhteen suunnistuskauden huipentumista: Jukolaan. Uroskarhut eivät ole valmistautuneet mitenkään erityisesti tämän vuoden Jämsä-Jukolaan, mutta tavoitteita lähdetään rikkomaan seuraavanlaisin kokoonpanoin:

Suurin osa Uroskarhuista juoksee Rastikarhujen ykösjoukkuees, startaten numerolla 419. Virallista joukkueen tavoitetta ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta eiköhän siinä lähdon huumassa jotain turhan kovaa mennä vielä uhkaamaan. Ainakin tavoitteena tulisi olla rastikarhujen "seniori" joukkueiden voitto, viime vuoden pahan takaiskun jälkeen.

419Rastikarhut 1FIN
1Aki Saari
2Eetu Holmberg
3Kari-Pekka Seppänen
4Ville Sundelin
5Hermanni Willman
6Jarkko Koivumäki
7Petja Pöyhönen

Uroskarhuja säntäämään matkaan myös muutama "senioreiden" ykkösjoukkuees, eli Rastikarhut 2. Senioreita vahvistavat Antti sekä rillaaja sukupolven edustaja Juti. Lyhyen osuuden kovista menijöistä huolimatta. Tullee tänä vuonna taipumaan nuorten alle ;). 
443Rastikarhut 2FIN
1Jari Jonkka
2Tapio Pöysti
3Heikki Haapakoski
4Konsta Jutila
5Antti Mäkelä
6Riku Koivusalo
7Pekka Aalto
Myös Raskan kolmosjoukkueen lyhyille pätkille on löydetty Uroskarhu voimaa ja yllätyksiä voi käydä kun maltillisia näyttöjä antaneet Ville ja Roope päästetään irti. Toivottavasti pojat eivät nauti metsän riennoista liikaakin. Kolmosjoukkueella on yllätysmahdollisuus seuran välisessä kilpailussa, sillä tästä joukkueesta ei löydy yhtään heikkoa lenkkiä.
942Rastikarhut 3FIN
1Tapio Mannila
2Mikko Toivanen
3Jukka Oksanen
4Seppo Jukkola
5Roope Lohikoski
6Ville Lahdenmäki
7Jari Saarinen
Tuomas "Tumpee IF" on hankkinut tämän vuoden Jukolaan itselleen jälleen avausosuuden kovan paikan. Tämän kauden kovat näytöt eivät kuitenkaan olleet valitsijamiehelle itselleen tarpeeksi hyviä, joten Tumpee lähtee taistelemaan avausosuuden kuninkuudesta Raska vitosessa. 

1131Rastikarhut 5FIN
1Tuomas Mikkola
2Juha Kuusivaara
3Jari Känsäkangas
4Eero Helariutta
5Taavi Härkönen
6Kari Hjulgren
7Markus Hjulgren
Näihin kuviin ja tunnelmiin, täältä tähän ja Jukolassa tavataan!

K-P Seppänen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti