Pages

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Turun suunnilla tapahtuu

Jaa uutta tekstiä putkeen kun päästiin vauhtiin :).


Eilen Uroskarhu kolmikko: Seppänen, Mikkola ja Pöyhönen lähti hakemaan menestystä Turun suunnasta. Tarkoituksen oli hakea hyvää treenia kohti syksyn SM-kisoja ja samalla vähän verrytellä paikkoja leirin jäljiltä. Kisassa Tumppi teki kauan odotetun comebackin kilparadalle ja intoa pikaussa paukutteli ajan 22.18.  Ajalla irtosi kilpailussa tällä kertaa sija 29. Itselläni viikonlopun leiri oli painanut jaloissa alkuviikosta niin, että harjoittelu oli mennyt lähinnä kevyeksi ja palauttavaksi uintiharjoitteluksi. Kisaan lähdettiin kuitenkin tosimielellä ja seinä jalkojen osalta tuli vastaan vasta loppumatkasta. K-P:n reitti. Kolmas karhu, Petja, oli jänistänyt ja ilmoittautunut kilpailussa junnusarjoihin. Petjakin suoriutui radasta kuitenkin kunnialla, ajalla 17.00. Tuloksia.

Sitten kohti seuravaa kilpailua joka on heti huomenissa kevätyönviestiin, eli taas palataan Turkuun. Uroskarhuilla on asettaa kilpailuun kaksi melko tasaista joukkuetta:

Ykköne: Hermanni, Aki, Eetu, Heikki
Kakkone: Petja, K-P, Jarkko, Tuomas

Kumipikin joukkue tähtää alussa juoksuvoimaan ja lopussa varmempaan suunnistustyöskentelyyn. Ennakkokaavailuissa suurimpina kysymysmerkkinä ovat molempien joukkueiden aloittajat. Ykkösessä juoksevalle Hermannille tämä on kauden ensimmäinen tilaisuus miten talven harjoittelut ovat sujuneet. Nyt nähdään on lenkkipolku maittanut pojalle vai onko vanha kunnon punttis vietellyt miehen talven aikana pahemman kerran. Kakkosessa juokseva Petja lähtee Yö-viestiin tasaisella 0% onnistumisella yökilpailuissa, mutta yllätysvalmiina ja tarkkana suunnistajana voi onnistuessaan yllättää kaikki.

K-P Seppänen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti