Hengissä ollaan vielä, vaikka maailmanlopun piti jo tuleman. Tuomionpäiväsisäsuunnistus onnistui ratamestari/kartantekijän/järjestelijän mielestä loppujen lopuksi melko hyvin sillä kävellessäni kameran kanssa ympäri koulua saatoin kuulla kaikkialta naurun remakkaa. Tärkeintähän tässä harjoituksessa oli ( kuten kaikissa harjoituksissa yleensäkin pitäisi olla ) opetella uusia asioita ja pitää samalla hauskaa. Kun parhaimmat juoksijat juoksivat vielä kahdeksattakin kertaa rataa ympäri ei se sitten ollutkaan ehkä niin huono kuin pelkäsin.
Rata oli kaikilta osin haastava eikä sitä helpottanut valojen sammuminen talosta parin suunnistajan jälkeen. Parin sähkökeskeskuksessa käynnin jälkeen suurin osa valoista saatiin takaisin ja nekin jotka jäivät pimeiksi loivat oikeastaan vain tilanteeseen sopivaa jännittävää tunnelmaa. Suunnistukseen valoilla ei pitänyt olla vaikutusta, mutta silti yllättävän moni tarttui ratamestarin tahallisiin ja tahattomiin koukkuihin. Nelosrastilta tuli runsaasti "hylkyjä", kun ratamestari oli laittanut läheisen oven pidikkeeksi epähuomiossa rastileimasin jossa melkein kaikki sitten leimasivat, vaikka oikea rasti oli viiden metrin päässä portaita alaspäin. Oikeasti hylkyjä tästä ei siis otettu oman virheeni vuoksi ja koska sillä ei ajallisesti ollut juuri mitään merkitystä. Alkulenkillä tuli myös muutamia hylkyjä kun vauhdikkaassa suunnistuksessa jäi jokin rasteista väliin kuten itseasiassa itsellenikin kävi kun ensimmäistä kertaa radan testijuoksin.
Toinen ratamestari erikoinen oli rastiväli 7-8 joka itseasiassa on paljon helpompi kuin miltä se kartasta voi ensisilmäykseltä näyttää. Rastilta toiselle näkee jos osaa vain nostaa päätään ja katsoa oikeaan suuntaan. Monet menivät kuitenkin siihen vipuun että 8 rasti joka oli itseasiassa liikuntasalin katsomossa oli merkattu ylimpään kerrokseen ja nousivat 6. rastille asti etsimään oikeaa reittiä kunnes tajusivat olevansa aivan väärässä paikassa.
Kaiken kaikkiaan harjoitus onnistui erinomaisesti jostai erityiskiitos kuuluu PSYL:in liikunnanopettaja Anne Varikselle jota ilman tapahtuma ei olisi onnistunut. Ja kiitokset myös hiisi-seppäselle koska "HÄN joutui tekemään kaiken työn" ja tietysti kaikille jotka uskalsivat harjoitukseemme osallistua :)
Kuvia tullee kun ne saadaan tietomasiinaan asti.
Tulokset
Väliajat
K-P Seppänen

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti