Hölkkäämistä, hukkumista ja hukassa olemista
Uroskarhujen viikkokatsaus alkaa tuttuun tapaan siitä viikonpäivästä mistä sen ei ainakaan kuuluisi alkaa eli perjantaista.
Perjantaina 2.11 oli vuoro kauden ensimmäisen yäkupin osakilpailun Raumalla. Raumalaiset tarjosivat haastavan ja kovatasoisenkin yöharjoituksen. Uroskarhuilla suoritukset vaihtelivat hyvästä hylsyyn ja hukassa olemiseen. Yäkuppi oli kuitenkin vasta esimakua tulevien päivien rääkistä.
Seuraavana aamuna klo.12 starttasi Mustalahden hölkkä, jossa
uroskarhujen juoksuvauhti vaihteli kovasta kävelyyn. Saman päivän iltana
järjestettiin Hiisin yösprintti Eurajoella. Ainoastaan K-P oli paikalla
edustamassa Uroskarhuja.
Sunnuntai aamuna oli päätetty pitää Rastikarhujen yhteislenkki Isossamäessä. Paikalla oli vajaa kymmenen innokasta uroskarhua. Reilu puolitoista tuntiahan siinä tuli lenkkeiltyä jo edellisistä treeneistä väsynein jaloin.
Maanantaina oli luvassa uintia, joka on muodostunut Uroskarhujen varsinaiseksi leipälajiksi sillä Uroskarhut on jo nähty muutamana kertana polskimassa Porin uudessa uimahallissa. Uiminen on jäänyt kuitenkin vähemmälle. Vaihtoehdoksi on löytynyt pituussukellus ja uimahypyt sekä hengityksen pidättely. Vesijuoksussakin Uroskarhut pystyivät sekoittamaan muiden harjoittelu rytmit ja keksittiin siinä jopa tapa miten tämäkin harjoitus saatiin tuntumaan rankalta.
Tiistaina oli aika syksyn ensimmäisen jumpan. Aluksi hölkkäiltiin puolentunnin alkuverryttely, jonka jälkeen siirryttiin Uudenkoiviston koulun saliin kuntoilemaan. Puolentoistatunnin ajan tehtiin jos jonkinlaista kuntoilua porrasjuoksusta ja juoksutekniikasta perus kuntopiiriin. Keskiviikkona herättiin, joka paikka kipeänä edellisen päivän rääkistä. Muutama rohkea uroskarhu sai itsensä raahattua aamulla Isoonmäkeen loikkimaan SSA:n harjoituksiin.
Torstaina 8.11 oli vuorossa Yäkupin toinen osakilpailu Raumalla. Toisen yäkupin taso ei ollut yhtä kova kuin ensimmäisen, joten Uroskarhut olivatkin kärkisijojen tuntumassa. Tunnelmaa latisti kuitenkin erään Uroskarhun ottama hylsy kolmannelta sijalta.
Suunnistuskausi 2012 alkaa olemaan paketissa ja uusi reenikausi kohti ensivuotta lähenee kovaa vauhtia. K-P teki viime vuoden innoittamana videon tapahtumista Uroskarhujen näkökulmasta.
Tekstiä tuottanut K-P ja Heikki
Video By: K-P

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti