Ja niin on takana fin5-kisaviikko. Väsymys ei loppuviikosta mihinkään kadonnut ja juoksu oli täyttä tuskaa. Viikosta selvittiin kuitenkin kunnialla eikä täyttä notkahdusta tullut kuin viimeisenä päivänä. Hauskaa kuitenkin oli ja toivottavasti alkaa juoksu tästä kulkemaan :).
Viime kirjoituksessa keskityttiin enemmän minun suorituksiini, joten ehkä nyt on aika katsoa miten muilla uroskarhuilla viikko on sujunut. Uroskarhu Hermannin viikko oli kaksijakoinen: juoksu kulki välillä todella hyvinkin, mutta rastit ja erityisesti suunta olivat välillä hukassa. Onneksi saatiin Hermannillekin ostettua kompassi, mies kun ei ennen ole moista välinettä tohtinut käyttää, ehkä suunnistus alkaa kompassin avulla nyt sitten sujumaan.
Uroskarhu Petjalla oli ennen finille tuloa "kova" kainuunrastiviikko takana ja se ehkä näkyi myös tuloksissa. Petja onnistui kuitenkin viimeisenä päivänä puristamaan ohi minusta lopputuloksissa, kun oma suoritukseni meni parin pahan pummin jälkeen retkeilyksi. Lopputulokset olivat silti kaikilla melko heikot, joten uutta nousua lähdetäänkin hakemaan kovista yhteisreeneistä.
Nuorten Uroskarhujen seuraava kova paikka tuleekin olemaan elokuun alussa Ruotsissa kisattavassa nuorten tiomillassa eli tuttavammin Ungissa. Joukkueeseen on saatu muutama vahvistus Ulvilastakin ja tällä yhteisjoukkueella lähdetäänkin hakemaan kovia sijoituksia.
Kohti uusia tuulia K-P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti