Jarkko Koivumäki


Syntynyt heinäkuussa 1996. Aloitti suunnistuksen 10-vuotiaana naapurin äidin pakottamana. Lajivalintaa ei ole tullut kaduttua kertaakaan ja  opiskelupaikka on  tällä hetkellä Psyllin urheilulukio. Toisena harrastuksena on vapaapalokunta, josta saadut hyvät ensiapuopit saattavat koitua vielä eduksi. Jakke asuu Porissa ja kuuluu Pimeänmetsän kolmen viisaan tietäjän joukkoon. Toimii Uroskarhujen kunniakkaana rahaston- ja virkistyskassanhoitajana. Tavoitteina kaudella 2013 ottaa plaketti sm-sprintissä. Kyseinen päätavoite kosahti jo, mutta tällä kaudella on vielä isoja kisoja jäljellä. Viesteissä juossut lähinnä loppupään osuuksia tai ankkurina. 



Uroskarhut

Uroskarhut

About

Uroskarhut on vuonna 2008 perustettu rastikarhujen miesten edustusryhmä. Mottona miehillä toimii: "Hauskaa suunnistaen", jota toteutetaan mitä moninaisimmin tavoin. Uroskarhujen toimintaa tukemaan on perustettu myös Uroskarhut ry.

Instagram

Sisällön tarjoaa Blogger.

Archives

Lukijat